Libanon: Historiallisen koripallovoiton ja seuraavan sodan pelon välissä

Istun täällä vakiopaikassani Berliinissä, yö on pitkä ja kahvi kylmää. En vain saa unta, koska kuvat ja uutiset Libanonista eivät jätä minua rauhaan. Tässä ei ole kyse vain yhdestä uudesta kriisipesäkkeestä Lähi-idässä. Puhumme maasta, joka käy parhaillaan läpi harvinaisen voimakasta tunteiden vuoristorataa. Toisaalla on urheilun tuoma hurmos, toisaalla sodan synkkä jyrinä, joka voi ylittää rajan minä hetkenä hyvänsä.

Ilta Zouk Mikaëlissa: Kun koripallo pelasti valtion

Muistellaanpa viime perjantaita. Kun diplomaatit Genevessä ja Washingtonissa soittivat kiivaasti puheluita, Zouk Mikaëlin esikaupunkialue ei tärissyt pommeista vaan riemusta. Libanonin koripallomaajoukkue onnistui jossakin, mikä tässä maassa tuntuu melkein pieneltä ihmeeltä: se sai meidät kaikki unohtamaan painajaisen 90 minuutiksi. Se jyräsi Saudi-Arabian menojaan lukemin 94-64. Tämä ei ollut mikä tahansa karsintaottelu vuoden 2027 Katarin MM-kisoihin – tämä oli voimanosoitus. Wael Arakji, maestro, johti peliä kuin se olisi viimeinen sinfonia ennen apokalypsia. Ja sitten se Jihad Elkhatib – legenda Fadi Elkhatibin poika – joka heti ensimmäisellä neljänneksellään maajoukkueessa näytti tasonsa, aivan kuin se olisi maailman luonnollisin asia. Jos tämä ei ole merkki, en sitten tiedä mikä on.

Kolikon toinen puoli: Varjo Beirudin yllä

Mutta se, joka uskoo urheilun voivan pelastaa Libanonin sen tukalasta tilanteesta, on pahasti väärässä. Vain muutaman kilometrin päässä hallista, eteläisissä esikaupungeissa, valmistelut ovat täydessä käynnissä. Iranin johtoon kohdistuneet Yhdysvaltojen ja Israelin koordinoidut iskut ja siinä yhteydessä tapahtuneet henkilöiden surmat ovat saaneet ruutitynnyrin räjähtämään. Hizbollah, joka on edelleen pahoin haavoittunut vuoden 2024 sodasta, on valtavan paineen alla. Sen uusi pääsihteeri Naim Qassem on jo vannonut kostoa. Hän puhuu "velvollisuudesta vastustaa aggressiota". Siitä voi päätellä, mitä se tarkoittaa: raketteja Etelä-Libanonista, kostoiskuja Beirutiin, Tripoliin, Bekaan tasangolle.

Varoitukset ovat yksiselitteisiä. Libanonin ulkoministeri Youssef Rajji hahmotteli tilanteen Genevessä kristallinkirkkaasti: Jos Hizbollah vedetään mukaan Iranin ja lännen väliseen sotaan, Israel ei epäröi tällä kertaa. Silloin ei isketä vain MTV Libanoniin tai johonkin Hizbollahin toimistoon. Silloin käydään käsiksi ytimeen: siviili-infrastruktuuriin, Beirudin lentokentälle, sähköverkkoihin. Kuvitelkaapa: Kaupunki, joka on vasta aloittamassa edellisen katastrofin raunioiden raivaamista, aiotaan tuhota maan tasalle? Sellaisessa todellisuudessa libanonilaiset elävät. He katsovat koripalloa ja miettivät samalla, onko heillä huomenna enää kotia.

Jalkapallo jatkaa unelmointia: Alle 23-vuotiaat tekevät historiaa

Ja sitten on vielä tämä kolmas tarina, joka näyttää, kuinka täynnä ristiriitoja tämä valtio on. Samalla kun Hizbollah pullistelee ja länsi uhkailee pakotteilla, Libanonin jalkapallomaajoukkue – tarkemmin sanottuna alle 23-vuotiaiden joukkue – tekee parhaillaan omia otsikoitaan. Bangkokissa tämä ryhmä teki Anthony Maasryn johdolla historiaa. Vakuuttava 3-0-voitto Mongoliasta vei joukkueen ensimmäistä kertaa historiassa alle 23-vuotiaiden Aasian-mestaruuskilpailujen lopputurnaukseen. Nuori Danny Istambouli, joka iski kaksi maalia, ja sitten kapteeni Ali Elfadel, joka viimeisteli loput. Tästä sankarit tehdään. Pieni valonpilkahdus toivottomuuden keskellä. Nämä pojat matkustavat Saudi-Arabiaan vuoden 2026 lopputurnaukseen, kun heidän isänsä saattavat jo taas olla juoksuhaudoissa. Tämä on Lähi-idän sairasta, kaunista ja traagista runoutta.

Teheranin näkymätön käsi

Meidän ei pidä olla naiiveja. Kaikki nämä tapahtumat – urheilu, politiikka, päivittäiset kahakat – ovat vain jäävuoren huippu. Pinnan alla kuohuu valtavasti. Sisäpiiritietojen mukaan, joita olen saanut vuosia luotettavilta lähteiltäni, Iranin vallankumouskaartin upseerit ovat jo pitkään olleet taas Libanonissa valmistelemassa Hizbollahia mahdolliseen iskuun. He istuvat Bekaan laakson komentohuoneissa, tarkastavat ohjusyksiköitä, jakavat käskyjä. Iranin uusi suurlähettiläs Beirutissa, Mohammad-Reza Raouf Sheibani, on vanha tekijä, joka tuntee pelin ja osaa vetää naruista. Libanon on ja pysyy Teheranin pelinappulana lännen vastaisessa pelissä. Tämän sivuuttaminen olisi välinpitämätöntä.

Mitä meille jää? Maa syöksykierteessä – vai uuden nousun kynnyksellä?

Annan teille rehellisen arvion, sellaisen kuin olen antanut viimeiset kaksikymmentä vuotta. Libanon on tienhaarassa. Urheilumenestykset ovat balsamia traumatisoituneen kansan sielulle. Ne osoittavat, että tämä maa osaa muutakin kuin kaaoksen ja korruption. Ne ovat valtavan vahva signaali investoinneista nuorisoon, infrastruktuuriin, tulevaisuuteen.

Mutta samaan aikaan eskalaation Damokleen miekka riippuu kaiken yllä. Jokainen väärä liike, jokainen vahingossa laukaistu raketti, jokainen poliittinen murha voi sytyttää seuraavan suursodan. Meille tarkkailijoille, ja erityisesti yrityksille, jotka toimivat tai aikovat toimia alueella, tämä tarkoittaa yhtä: korkeinta valmiustilaa. Tilanne on arvaamattomampi kuin koskaan. Se, joka tänään sijoittaa Libanoniin – oli se sitten Libanonin jalkapallomaajoukkueen mediaoikeuksiin, koripalloilijoiden sponsoroimiseen tai jälleenrakennukseen – hänen on laskettava kylmän viileästi. Ja hänen on ymmärrettävä, että riski ei piile luvuissa vaan Hizbollahin bunkkereissa ja Yhdysvaltojen lentotukialuksissa.

Pidän tilannetta silmällä. Ja suosittelen teitäkin: pitäkää Libanonia silmällä. Ei vain otsikoiden takia, vaan ihmisten takia. Sillä he eivät koskaan anna periksi.

• Urheiluhuuma: Koripallomaajoukkue juhlii murskavoittoa Saudi-Arabiasta (94-64) ja unelmoi vuoden 2027 MM-kisoista.
• Historiallinen jalkapalloennakko: Alle 23-vuotiaiden maajoukkue selviytyy ensimmäistä kertaa Aasian-mestaruuskisoihin – toivon majakka.
• Geopoliittinen pommi: Hizbollah uhkaa kostolla Yhdysvaltojen ja Israelin iskusta Iraniin; Israel varoittaa iskuista siviili-infrastruktuuriin, kuten Beirudin lentokentälle.
• Taloudellinen laskelma: Tasapainoilu urheilupotentiaalin ja poliittisen romahduksen välillä on koetuksella sekä sijoittajille että väestölle.