Toinen Bennet-sisar: Miksi tämä unohdetun Jane Austen -sankarittaren adaptaatio on juuri se lohdullinen katseluelämys, jota tarvitsimme

Ollaan rehellisiä: yli 200 vuoden ajan Mary Bennet on ollut vitsin kohde. Kömpelö, mitäänsanomaton keskimmäinen sisar, joka jää loisteliaan Lizzyn ja haihattelevan Lydian väliin, ja jonka kohtalona on tulla muistetuksi ainoastaan saarnaavasta luonteestaan ja siitä, ettei koskaan onnistunut miellyttämään äitiään. Mutta jos olet viime päivinä vilkaissutkaan telkkaria, tiedät, että tytölle, jota aina kutsuttiin vain "toiseksi Bennet-sisarukseksi", on viimein koittanut hänen hetkensä. Ja ollakseni rehellinen? Tämä on tyydyttävin paluutarina, johon olen aikoihin törmännyt.

Janice Hadlow'n loistava vuoden 2020 romaani The Other Bennet Sister on tehnyt harppauksen pienelle näytölle, ja se on osunut kohdalleen kuin täydellisesti haudutettu kupillinen teetä synkänä Wellingtonin iltapäivänä. Sarja päättyy tällä viikolla, ja puheenaihe – Ponsonbyn paikallisista lukupiireistä aina asiantuntijoihin, jotka ylistävät sitä tuolla puolen Tasmaania – ei ole vain upeat aikakauden puvut tai rehevä Englannin maaseutu. Kyse on siitä, miten tämä tarina, joka keskittyy täysin Maryyn, tuntuu tuskallisen modernilta.

Sytyttämisen arvoinen "Yule Log"

Eräs tietty kohtaus on saanut faneilta jo lempinimen "The Other Bennet Sister Yule Log" -hetki. Kyseessä on hiljainen, itsetutkiskeluun virittävä kohtaus, jossa Mary kaukana Longbournin kaaoksesta löytää vihdoin hetken rauhaa tulipesän ääreltä kirja kädessään. Se on kuvallinen vertauskuva koko sarjalle. Siinä missä useimmat Austen-sovitukset keskittyvät loisteliaisiin juhliin ja kilpaan hyvien naimakauppojen teosta, Hadlow'n versio – ja nyt tämä sovitus – uskaltaa kysyä: mitä tapahtuu naiselle, joka ei sovi joukkoon? Sille, joka ei ole se suurin timantti?

Tämä on rakkauskirje ulkopuolisille, sisäänpäinkääntyneille ja kaikille, jotka ovat koskaan kokeneet olevansa vain viemässä tilaa huoneessa, jossa on äänekkäämpiä persoonia. Sarja ei kaihda Maryn kärjistettyjä piirteitä – hänen sosiaalista kömpelyyttään, hänen jyrkkää omahyväisyyttään – mutta se hioo ne pois rakkaudella paljastaakseen naisen, jolla on syvä älykkyys ja odottamatonta sisua. Hänen yrityksensä selviytyä Regency-ajan Englannin brutaaleissa yhteiskunnallisissa hierarkioissa tuntuu vähemmän historian tunnilta ja enemmänkin mestarikurssilta itsensä hyväksymisestä.

• Enemmän kuin sivuhahmo: Sarja laajentaa Hadlow'n romaanin antia ja vie Maryn matkalle kauas Merytonin pensasaidoista aina Lontoon älyllisiin piireihin saakka.
• Kertomaton sisaruus: Saamme vihdoin nähdä Bennetin sisarusten välisiä suhteita ilman Elizabethin ennakkoluulojen suodatinta. Se on sotkuisempaa, surullisempaa ja lopulta palkitsevampaa.
• Kirjallisuuden kaikuja: Tätä on mahdotonta katsoa miettimättä naiskirjailijoiden perintöä. Tämä tarina seisoo ylpeänä rinnakkain viimeaikaisten teosten, kuten Sister Novelists: The Trailblazing Porter Sisters, Who Paved the Way for Austen and the Brontës -teoksen kanssa – se on muistutus siitä, että tietä Maryn kaltaiselle hahmolle raivasivat todelliset naiset, jotka kieltäytyivät tulla sivuutetuiksi.

Se, mikä saa tämän sovituksen toimimaan, ei ole vain se, että Marylle annetaan rakkauden kohde (vaikka hitaasti kytevä romanssi onkin todella viehättävä). Kyse on siitä, että hänelle myönnetään se yksi asia, jonka Austenin alkuperäinen maailma häneltä kielsi: oma tahto. The Other Bennet Sister by Janice Hadlow oli aina radikaali kirjallinen uudelleenomimisen teko, mutta sen näkeminen kuvina tuo siihen aivan uuden painoarvon. Siinä tuntee jännitteen naisesta, joka ymmärtää, että hänen ei tarvitse tyytyä olemaan alaviite jonkun toisen tarinassa.

Meillä on aina ollut pehmeä paikka altavastaajille, taistelijoille, jotka todistavat kriitikot vääriksi. Mary Bennet on ylivoimainen taistelija. Hän ei ole syntynyt Elizabethin nokkeluudella tai Janen kauneudella. Hänen on ansaittava onnensa puhtaalla tahdonvoimalla ja kieltäytymällä säälin kohteeksi joutumisesta. Tämä on kaukana tyypillisestä arkielämää pakenevasta aikakauden draamasta, ja rehellisesti sanottuna se tekee siitä vain paremman.

Joten jos et ehtinyt mukaan alun perin nousseeseen innostukseen, tee itsellesi palvelus. Vedä tuoli lähemmäs, sytytä takka (tai laita lämpöpumppu täysille) ja katso tämä. Se on kaunis muistutus siitä, että joskus hiljaisimmalla henkilöllä huoneessa on kaikkein tärkein tarina kerrottavanaan. Ja hahmolle, joka on vuosisatojen ajan määritelty sen perusteella, mitä hän ei ollut, on ilo vihdoin juhlia häntä kaikkine niine ominaisuuksineen, joita hän on.