Maria Leissner jättää politiikan – ja jättää jälkeensä terävän analyysin Ruotsin demokratiatuesta

Tämä on yksi niistä päivistä Ruotsin politiikassa, joka saa pysähtymään. Maria Leissner, yksi Liberaalien kokeneimmista ja arvostetuimmista profiileista, päättää jättää politiikan Tukholman uusintavaalien jälkeen. Tieto tuli eilen, ja vaikka se ei ollut täysi yllätys meille, jotka seuraamme puoluetta suurennuslasilla, on se silti menetys asiapitoiselle politiikalle. Leissner on aina ollut ääni, joka ei ole vain puhunut arvoista, vaan todella tehnyt jotain niiden eteen. Hänen eronsa on, kuten eräs puolueen sisäpiiriläinen asian ilmaisi, "tuskallisen fiksu" – mutta ennen kaikkea se on surullista.

Ymmärtääkseen, miksi tämä on suurempi uutinen kuin yhden lisäksi poliitikon, joka on kyllästynyt luottamustehtäviin, on palattava hieman ajassa taaksepäin. Leissner ei ole tavallinen kunnallispoliitikko. Hänen nimensä yhdistyy yhtä lailla kansainväliseen näyttämöön kuin maan sisäisiin puoluekiistoihin. Monet muistavat hänet ajalta, jolloin hän toimi pääkonsulina Istanbulissa tai Ruotsin YK-liiton puheenjohtajana. Mutta juuri hänen työnsä demokratiakysymysten parissa on jättänyt syvimmät jäljet. Niille, jotka ovat seuranneet tuota keskustelua, hän on itse asiassa ruumiillistuma harvinaiselle yhdistelmälle: käytännön kokemus kriisialueilta ja teoreettinen terävyys, jota harvalla muulla on.

Ero, joka kuvastaa kriisissä olevaa puoluetta

Se, että Leissner lähtee juuri nyt, ei johdu pelkästään henkilökohtaisesta uupumuksesta. Se on oire jostain suuremmasta. Hän ei suinkaan ole ainoa, joka eroaa protestina puolueen viime aikoina ottamalle suunnalle. Useat muutkin luottamushenkilöt ovat saman viikon aikana päättäneet jättää tehtävänsä. Kyse on turhautumisesta siihen, että liberaali kompassi – se, josta Maria Leissner on aina ollut tae – on saanut väistyä taktisten liikkeiden tieltä. Kun perusarvot alkavat kirskua puoluepiippaa vastaan, ovat useimmiten ne, joilla on vahvin selkäranka, ensimmäisinä lähdössä.

Muistan itse erään haastattelun hänen kanssaan muutama vuosi sitten, jossa hän istui aurinkoisessa nurkkauksessa Södermalmin kahvilassa ja puhui juuri tästä: siitä, mitä on olla liberaali aikana, jolloin kaikki huutavat yksinkertaisuuden perään. Hän puhui siitä, että demokratia ei ole päätepiste, vaan jatkuvasti meneillään oleva työ. Tässä valossa on luettava hänen viimeisin ja ehkä merkittävin panoksensa julkiseen keskusteluun: raportti "Challenges to Democracy Building: Recommendations for a New Swedish Policy on Democracy Building". Tämä teksti pitäisi olla pakollista luettavaa jokaiselle poliitikolle, joka on koskaan lausunut sanat "kehitysapu" tai "arvo pohja".

• Raportti kumoo myytin siitä, että demokratiaa voidaan yksinkertaisesti viedä byrokraattisilla malleilla.
• Se osoittaa järjestelmänmuutoksen tarvetta, jossa Ruotsin on tultava paremmaksi kuuntelemaan paikallisia kansalaisyhteiskuntia sen sijaan, että se ohjaisi pääkonttoreista Tukholmassa ja Brysselissä.
• Ja se on tuskallisen selkeä siitä, että nykymalli osuu usein ohi maalista – kritiikki, joka saa erityistä painoarvoa tullessaan henkilöltä, kuten Maria Leissner, joka todella tietää, mistä puhuu.

Ääni, jota tullaan kaipaamaan Ruotsin ulkopoliittisessa keskustelussa

Juuri siksi hänen poistumisensa poliittiselta näyttämöltä tuntuu niin raskaalta. Meillä on runsaasti poliitikkoja, jotka voivat olla puoluehallituksessa. Sen sijaan meillä on huutava pula henkilöistä, joilla on Maria Leissnerin kaltaista kokemusta diplomatian, ihmisoikeuskysymysten ja Ruotsin sisäisen puoluebyrokratian välillä liikkumisesta. Kun hän nyt lähtee, ei ole kyse vain yhden toimeksiannon katoamisesta, vaan kokonaisen instituution. Hänen analyysejaan, joita hän on välittänyt lukemattomissa selvityksissä ja mielipidekirjoituksissa, on vaikea korvata.

Meille, jotka seuraamme Ruotsin politiikkaa, tämä on muistutus siitä, että puolueet ovat menettämässä syvintä osaamistaan. Kun joku kuten Maria Leissner, joka on rakentanut uransa asiakysymysten eikä some-virtien varaan, kokee, ettei ole enää sen arvoista jatkaa, silloin pitäisi soida varoituskello. Liberalit, ja itse asiassa koko Ruotsin demokratia, köyhtyy tänään hieman. Olen vuosieni varrella toimittajana nähnyt monien profiilien tulevan ja menevän, mutta tämä ero tuntuu erilaiselta. Se on kuin kokenut luotsi päättäisi jättää komentosillan keskellä myrskyä. Hän on tehnyt osansa, ja kunnialla. Mutta kysymys kuuluu, kuka ottaa ohjat käsiinsä, kun tuulee pahiten.