USS Tripoli myrskyn varjossa: Miksi vanha laiva on nyt avainasemassa
Nyt on helppo hukkua uutisvirtaan. Kun otsikot huutavat joukkojen siirroista ja jännitteistä Lähi-idässä, moni miettii, mitä oikein on tekeillä. Luku 17 000 amerikkalaissotilasta matkalla alueelle on niin suuri, että se muuttuu lähes abstraktiksi. Mutta meille, jotka seuraamme sotilasstrategiaa ja geopoliittista peliä, yksi yksityiskohta loistaa muita kirkkaammin: USS Tripoli.
Tällä hetkellä moderni maihinnousualus USS Tripoli (LHA-7) on CENTCOM-alueella, keskellä sitä, mitä monet analyytikot kutsuvat Yhdysvaltain suurimmaksi joukkojen keskitykseksi sitten Irakin sodan päivien. Kyse ei ole vain yhdestä aluksesta matkalla. Se on signaali. Ja signaalin ymmärtämiseksi on kelattava nauhaa hieman taaksepäin ja katsottava, mitä nimi Tripoli todella kantaa mukanaan.
Nimi, joka on kudottu amerikkalaiseen vereen ja tuleen
Jos aluksen näkee uutiskuvassa vain lentotukialuksena, painoarvo jää helposti huomaamatta. Nimi USS Tripoli ei ole pelkkä runkotunnus. Se on perinne rannikon sodankäynnistä ja ensimmäisenä sisään menemistä. Ensimmäisenä itselleni tulee mieleen vanha USS Tripoli (LPH-10) – helikopteritukialus, joka oli mukana Vietnamissa ja tuli myöhemmin pahamaineiseksi toiminnastaan Operaatio Myrskyn aikana. Mutta se on tarina USS Tripoli (CVE-64):sta, joka todella jää mieleen. Saattuetukialus toisessa maailmansodassa, joka otti vastaan japanilaista tulta Tyynellämerellä ja taisteli tiensä läpi Okinawan taistelun sellaisella sitkeydellä, että merijalkaväen legendat nyökkäsivät hyväksyvästi. Tämä perintö, olla se alus, joka ei peräänny kun myrsky on pahimmillaan, on nykyisen LHA-7:n rungossa.
Mitä USS Tripoli (LHA-7) tekee täällä ja nyt?
Kun sisaralus USS Gerald R. Ford näkyy Kroatiassa muistutuksena Naton pelotteesta Euroopassa, Tripoli liikkuu täysin eri vesillä. Kyse on Pass of Fire:sta. Siitä kapeasta vesialueesta Hormuzinsalmessa, jonka Iranin vallankumouskaarti on uhannut sulkea yhä uudelleen. Kun kenraalit Teheranissa puhuvat "tulikäytävistä" ja pienvenehypökkäyksistä, juuri täällä heidän taktiikkansa on tarkoitettu saavuttamaan täysi potentiaalinsa.
Mutta Tripolia ei ole rakennettu väistämään. Se on suunniteltu tähän. Niin sanottuna "Lightning Carrierina" se on miehitetty F-35B-hävittäjillä, jotka voivat nousta pystysuoraan. Se tarkoittaa, ettei se ole riippuvainen pitkistä kiitoradoista, jotka voitaisiin tuhota ensimmäisessä hyökkäysaallossa. Se on liikkuva lentotukikohta, joka voi liikkua siellä, missä tavanomaiset lentotukialukset ovat liian suuria ja haavoittuvia. Tässä muutamia sen ominaisuuksia, jotka tekevät siitä ainutlaatuisen tässä konfliktissa:
- Maihinnousukyvykkyys: Se voi laskea merijalkaväen sotilaita suoraan taisteluvyöhykkeelle ilmatyynyaluksilla ja helikoptereilla.
- Viidennen sukupolven hävittäjät: F-35B-koneet voivat tuhota ilmatorjuntajärjestelmiä ennen kuin ne edes havaitsevat ne.
- Itsenäisyys: Se on rakennettu toimimaan 30 päivää ilman tankkausta, mikä on elintärkeää, jos satamat suljetaan.
Kyse ei ole vain partiossa olevasta aluksesta. Se on kokonainen asearsenaali, joka kelluu maailman latautuneimmalla merenkulkukäytävällä.
Historiallinen romaani, joka heijastaa tulevaisuutta
On kiehtovaa, miten todellisuus toisinaan heijastaa fiktiota. Niille, jotka ovat lukeneet James L. Haleyn teoksen A Darker Sea: Master Commandant Putnam and the War of 1812, tilanne on tuttu. Kirja kertoo toisesta ajasta, mutta samasta maantieteestä – Välimerestä ja kamppailusta kauppareiteistä. Silloin oli kyse barbareskivaltioista ja Tripolista (kaupunki, joka antoi alukselle sen nimen). Nyt on kyse nykyajan Iranista. Mutta strategia on sama: näytä lippua, suojele kauppalaivastoa ja ole valmis iskemään takaisin, jos joku haastaa vapaan merenkulun.
Kun 17 000 sotilasta nyt siirtyy alueelle, kyse ei ole vain luvusta. Kyse on ihmisistä, jotka täyttävät tukikohtia Qatarissa, Bahrainissa ja Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa. Mutta juuri Tripolin kaltaiset alukset muodostavat liikkuvan kärjen. Se voi ilmestyä sinne, missä sitä vähiten odotetaan, juuri kun jännitys on huipussaan.
On helppo tuijottaa perinteisen lentotukialusryhmän lentokoneiden määrää. Mutta tässä pelissä, jossa konfliktin kynnys on matala ja virheiden riski suuri, juuri USS Tripolin (LHA-7) kaltaiset alukset antavat komentajille maassa ne ylimääräiset vaihtoehdot. Vaihtoehdot, jotka voivat olla ero pelotteen ja avoimen konfliktin välillä. Ja se, ystävät hyvät, on syy siihen, miksi pidämme juuri tuota nimeä silmällä juuri nyt.