Wellingtonilaispojan keripukkitapaus: "Merirosvotauti" on yhä täällä – nykylapsen salakavala vaiva

On helppo kuvitella, että keripukki on jotain, mitä merirosvot saivat aikana, jolloin purjelaivat ja homehtuneet eväät olivat arkipäivää. Mutta viime viikolla eräs perhe Wellingtonissa sai diagnoosin, joka kuulostaa suoraan 1700-luvulta: heidän viisivuotias autistinen poikansa, jonka ruokavalio oli pitkään koostunut pelkästään kanasta ja kekseistä, sairastui pahaan keripukkiin.

Tämä on niitä tarinoita, jotka saavat hetkeksi unohtamaan oman lounaan. Lapsella, kuten monilla muilla autisminkirjon henkilöillä, oli äärimmäinen ruokavaliosta kieltäytyminen – ei hedelmiä, ei vihanneksia, vain nuo kaksi peruselintarviketta. Vaikka vanhemmat luulivat pitävänsä hänet ravittuna, hänen kehonsa huusi hiljaa C-vitamiinia. Seuraukset? Ikenet vuotivat verta, iho mustelmilla, ja jalkoihin sattui niin paljon, että poika lakkasi kävelemästä. Klassiset oireet, joita näkee historian kirjoissa, tai vaikkapa teoksessa Frozen in Time: The Fate of the Franklin Expedition, jossa köyhät retkeilijät todennäköisesti menehtyivät samaan puutokseen arktisella jäällä.

Ei pelkkää menneisyyden juttu

Wellingtonin sairaalan lääkärit olivat hämmästyneitä. Keripukki on nykyään niin harvinainen, että se jää usein huomaamatta – sitä kutsutaan "unohdetuksi taudiksi". Mutta kun verikokeet osoittivat lähes olemattoman C-vitamiinitason, kaikki loksahti paikoilleen. He selailevat jopa teosta Images in Clinical Medicine: Selections from The New England Journal of Medicine, jossa näkyy tunnusomaiset kiertyneet karvat ja karvatuppien ympärillä olevat verenvuodot, jotka varmistavat diagnoosin. Se on näky, jota ei unohda.

Pojan tapaus ei ole yksittäinen. Lastenlääkärit kertovat näkevänsä yhä enemmän lapsia, joilla on outoja ravitsemuksellisia puutteita, erityisesti jos heillä on aistiherkkyyksiä. Se pistää miettimään: nauramme merirosvostereotypioille – niille keripukkiräyhäreille kirjoissa, kuten The Pirate Cruncher, jotka aina huutavat "senkin keripukkilainen" – mutta itse tauti ei ole mikään vitsi. Se on tuskallinen, invalidisoiva ja täysin ehkäistävissä.

Mitä tarkkailla

Jos pikkulapsesi on nirso syömään, varsinkin jos hänellä on autismi tai aistitiedon käsittelyn häiriö, kannattaa pitää silmät auki. Keripukki ei ilmoittele itsestään papukaija olkapäällä; se hiipii hitaasti. Tässä merkkejä, joita kannattaa seurata:

• Selittämätön väsymys tai ärtyneisyys – lapsi saattaa vaikuttaa "laiskalta" tai kiukkuiselta, mutta se voi johtua siitä, että keho ponnistelee.
• Ienverenvuoto tai hampaiden löystyminen – vaikka hampaat harjattaisiin säännöllisesti.
• Helppo mustelmille tuleminen – ne salaperäiset violetit läiskät, jotka ilmestyvät ilman syytä.
• Nivel- ja lihaskivut – erityisesti jaloissa, mikä saattaa vaikeuttaa kävelyä.
• Karhea, kuoppainen iho tai kiertyneet karvat – klassinen merkki C-vitamiinin puutoksesta.

Hyvä uutinen? Se on todella helppo korjata. Muutaman viikon C-vitamiinilisät ja luova tapa piilottaa kiiviä smoothieihin, ja Wellingtonin poika on jo takaisin jaloillaan. Mutta se on herätys meille kaikille. Kuvittelemme helposti, että aliravitsemus tapahtuu jossain muualla, nälänhädän keskellä. Todellisuudessa se voi tapahtua omassa olohuoneessasi, yksi kananugetti kerrallaan.

Joten ensi kerralla, kun luet iltasatua – vaikkapa The Pirate Cruncher -kirjaa värikkäine merikoirineen – katso hetki oman lapsesi lautasta. Saako hän väriä? Sillä todelliset keripukkiräyhärät eivät asu satukirjoissa; he ovat näkymättömiä puutoksia, jotka hiipivät lastemme kimppuun, kun emme katso.