Jürgen Habermas on kuollut: filosofian ja demokratia-ajattelumme aikakauden päätös
Uutinen kantautui lauantai-iltana, ensin kuiskauksena saksalaisissa lehdissä, sitten kaikkialla: Jürgen Habermas ei ole enää. Saksalainen filosofian jättiläinen, Frankfurtin koulukunnan viimeinen suuri nimi, kuoli 96-vuotiaana. Ja vaikka hän asuikin Starnbergissa, lähellä Müncheniä, hänen ajatuksensa olivat aina lähellä, myös täällä Suomessa. Jokaisessa keskustelussa Euroopasta, jokaisessa väittelyssä integraatiosta tai yleisradioyhtiön tehtävästä, oli aina pala Habermasia.
Elämä kirjojen ja aikansa polttopisteiden keskellä
Kun sanotaan Habermas, sanotaan Philosophische Texte. Sukupolvet opiskelijoita – myös täällä Suomessa – ovat niitä lukeneet hammasta purren ja tulleet niiden muovaamiksi. Hänen varhaistyönsä julkisuuden rakenteesta, Strukturwandel der Öffentlichkeit, on yhä perusta sille, joka haluaa ymmärtää, mikä sosiaalisessa mediassa ja polarisaatiossa on vialla. Mutta hän ei ollut mies, joka jäi norsunluutorniinsa. Kun olin vuosia sitten Berliinissä, kuulin vanhemmalta kollegaltani, kuinka Habermas 80-luvulla väitteli Foucault'n kanssa ja myöhemmin otti kantaa Saksan jälleenyhdistymiseen. Hän seisoi lujana rationaalisen dialogin, paremman argumentin puolesta. Huutamisen ja tviittauksen aikana hän oli järjen majakka.
Enemmän kuin vain saksalainen ajattelija
Hänen vaikutuksensa ulottui filosofiaa pidemmälle. Teoksessa Viisikymmentä kansainvälisten suhteiden avainajattelijaa hän on poliittisten suuruuksien, kuten Morgenthaun ja Kissingerin, rinnalla. Miksi? Koska hänen ajatuksensa kommunikatiivisesta toiminnasta ja konsensuksen voimasta tarjosivat vaihtoehdon kylmälle reaalipolitiikalle. Hän uskoi, että maat, kuten ihmisetkin, voivat käydä keskustelua keskenään ja päästä argumenttien avulla yhteiseen näkemykseen. Utopistista? Ehkä. Mutta se oli liikkeellepaneva voima Euroopan yhdentymisen takana, jota hän aina intohimoisesti puolusti.
Viime vuosina häneltä ilmestyi yhä paksuja teoksia. Kuten Auch eine Geschichte der Philosophie, se mahtava katsaus, jossa hän tarkasteli koko länsimaista filosofiaa oman kommunikatiivisen järkeen perustuvan uskonsa valossa. On kuin hän olisi viimeiseen asti jatkanut vuoropuhelua menneisyyden suurten ajattelijoiden kanssa. Ja sitten oli se tanskalaisen asiantuntijan upea kirja, De Vuurtoren van de Rede. Over Jürgen Habermas, joka osoitti, kuinka hän oli valon majakka koko Euroopalle.
Konsensus ja dissensus: demokratian ydin
Se, mikä teki hänen ajattelustaan niin erityistä, oli ettei hän koskaan juuttunut yksinkertaisiin vastakkainasetteluihin. Työssään konsensuksesta ja dissensuksesta hän selitti, että terve demokratia tarvitsee molempia: pyrkimystä yksimielisyyteen, mutta myös oikeutta poikkeaviin mielipiteisiin. Se on oppi, joka täällä meillä, kompromisseja rakastavassa Suomessa, tuntuu luissa ja ytimissä. Parhaat keskustelut syntymäpäivillä, baareissa tai eduskunnassa ovat niitä, joissa lakkaamme huutamasta ja todella kuuntelemme. Se on Habermasin perintöä.
Sosiaalisessa mediassa virtuaalitulva on valtava. Hänen kuoltuaan on kuin jokainen hetken miettisi, mitä menetimme hänessä. Mutta myös: mitä olemme häneltä saaneet. Hänen työnsä jää. Se on tutkijoiden kirjahyllyissä, opiskelijoiden muistiinpanoissa ja – mikä tärkeämpää – tavassamme olla vuorovaikutuksessa keskenämme. Täydellinen keskustelutilanne tulee aina olemaan ihanne, mutta Habermas opetti meille, että sitä kohti on pyrittävä. Ja se, juuri se, on kenties suurin kunnianosoitus.
In memoriam
- Jürgen Habermas (1929-2026) oli saksalainen filosofi ja sosiologi.
- Hän oli Frankfurtin koulukunnan toisen sukupolven tärkein edustaja.
- Hänen keskeisiä käsitteitään: julkinen sfääri, kommunikatiivinen toiminta, konsensus ja dissensus.
- Vaikutusvaltainen loppuun asti, viimeisimpinä julkaisuinaan muun muassa Auch eine Geschichte der Philosophie.
- Hänen ajattelunsa läpäisi Suomen yliopistot ja julkisen keskustelun.
Tulemme kaipaamaan häntä. Mutta niin kauan kuin keskustelemme keskenämme, hän on meidän kanssamme.