Victor Orbán ja oikeistopopulismin marssi Eurooppaa kohti: Mitä tuki tarkoittaa Tanskalle?
Ilmassa on jotain tällä hetkellä. Ehkä se on vaalikampanjointi, joka pian todella vyöryy Euroopan yli, mutta kun katsoo Budapestiä nyt, on vaikea olla huomaamatta symbolista painoarvoa. Viktor Orbán ei ole enää pelkästään Unkarin pääministeri; hänestä on tullut koko liikkeen keskipiste, joka ulottuu Washington D.C.:stä Brysseliin. Eikä kyse ole vain tavanomaisista eurooppalaisnationalisteista, jotka ovat löytäneet tiensä Unkarin pääkaupunkiin osoittamaan tukeaan. Ei, kun katsoo tarkemmin, tässä on kyse paljon syvällisemmästä liitosta, joka kyseenalaistaa koko läntisen liittomme perustan.
Budapest, vallan keskipiste
Olemme nähneet tämän aiemminkin, mutta koskaan yhtä selvästi kuin juuri nyt. Viime päivinä Budapestin kadut ovat täyttyneet tukijulistuksista, mikä saa kaupungin näyttämään melkein vaihtoehtoiselta valtakeskukselta EU:ssa. Kyse ei ole vain tavanomaisista epäillyistä Puolasta tai italialaisista ministereistä. Ei, kyse on erityisesti yhdysvaltalaisesta kytköksestä, joka saa asiat kuumumaan. Sitä voisi kutsua "America Last" -liikkeeksi, jos haluaa olla hieman räväkkä – iskulause, joka kääntää perinteisen yhdysvaltalaisen ulkopolitiikan päälaelleen. Sillä juuri tästä tässä on kyse. Siinä missä enemmistö Washingtonissa on historiallisesti nähnyt Euroopan luonnollisena liittolaisena, Yhdysvaltain oikeistosiivessä on noussut vahva fraktio, jolla on ollut vuosikymmeniä heikkous vahvoja miehiä kohtaan – Putinista juuri Viktor Orbániin.
Pitkän romanssin historia
Kun perehtyy dynamiikkaan, tässä on kyse paljon muustakin kuin muutamasta vaalijulisteesta. Kyse on vuosikymmeniä jatkuneesta ideologisesta romanssista. Yhdysvaltain oikeistolla on pitkään ollut vaikea suhde liberaaliin maailmanjärjestykseen, jonka rakentamisessa Yhdysvallat itse oli mukana toisen maailmansodan jälkeen. Sen sijaan he ovat katsoneet johtajia, jotka puhuvat heidän kieltään: kulttuurisotaa, itsemääräämisoikeutta kaiken edelle ja syvää epäluuloa sitä kohtaan, mitä he kutsuvat "globalismiksi".
- Ideologinen sukulaisuus: Kyse ei ole vain poliittisesta taktiikasta. Orbánin "epäliberaalia demokratiaa" kohtaan tunnetaan aitoa viehtymystä – malli, joka saa jalansijaa useissa Euroopan maissa.
- Trumpin avoin tuki: Hän on tehnyt siitä harrastuksen puuttua Euroopan politiikkaan. Hän on suoraan kehottanut äänestämään Orbánia, mikä on melkoista puuttumista liittolaisen sisäisiin asioihin.
- Taistelu arvoista: Meille täällä Tanskassa kyse on pitkälti siitä, mihin suuntaan EU:n tulisi kehittyä. Haluammeko lisää unkarilaista mallia, vai pidämmekö kiinni oikeusvaltioperiaatteista?
Tässä kohtaa käsite "Behind the Illiberal Turn: Values in Central Europe" pääsee oikeuksiinsa. Kyse ei ole vain veroista tai taloudesta. Kyse on siitä, mitä määrittelemme ydinarvoiksemme. Orbán on rakentanut kertomuksen, jonka mukaan hän suojelee Eurooppaa ulkopuolisilta voimilta, sekä fyysisesti että kulttuurisesti. Tämä kertomus käy kaupaksi yhä laajemmalle äänestäjäjoukolle – eikä vain Unkarissa.
Mitä tämä tarkoittaa meille Tanskassa?
Saattaa herätä ajatus, että tämä kaikki tapahtuu kaukana. Mutta todellisuudessa tämä on aivan yhtä lähellä kuin seuraavat EU-vaalit. Orbánia tukevilla voimilla on liittolaisia omassa kansankäräjillämme. Samat argumentit itsemääräämisoikeudesta, siitä että "eliitti" Brysselissä on ottanut vallan, toistuvat. Ja nimenomaisen tuen kanssa vaikutusvaltaisilta tahoilta Yhdysvalloissa, tämä saa aivan toisenlaisen painoarvon.
Olemme siis tilanteessa, jossa ratkaiseva taistelu Euroopan tulevaisuudesta on käytävä. Toinen puoli haaveilee vahvasta, liittovaltiomaisesta Euroopasta, joka perustuu liberaaleihin arvoihin. Toinen puoli, Viktor Orbán lippunsa kantajana, haaveilee "isänmaiden Euroopasta", jossa kansallisvaltiolla on viimeinen sana, ja jossa ei arastella hakea inspiraatiota Atlantin toiselta puolelta. Edessä on intensiivinen vaalikampanja, ja se tulee epäilemättä määrittämään Tanskan poliittista agendaa paljon enemmän kuin osaamme odottaakaan.