Pakistanin arki polttoainekriisin puristuksessa: Krikettimailan kahvoista vara-akkuihin – miten maa sopeutuu öljyshokkiin?
Tiedät asioiden olevan huonosti, kun kadunkulman teekauppias kertoo vähentävänsä sokeria, koska jopa hänen vuotavan vedenkeittimensä korjaamiseen käyttämänsä teipin hinta on noussut. Tällaista on arki Karachissa tänä maaliskuussa. Iranin tilanne on saanut maailman öljymarkkinat sekaisin, ja naapurissamme Pakistanissa se ei ole vain otsikko uutisissa – se on syy siihen, miksi taksikuskin taksamittari juoksee nopeammin kuin sydämesi.
Minne tahansa katsotkin, ihmiset yrittävät löytää uuden otteen jokapäiväisestä elämästään. Hallituksen äkilliset säästötoimet – etätyömääräykset, palkanalennukset suurille päätöksentekijöille ja ministerien ulkomaanmatkustuksen rajoitukset – tuntuvat kollektiiviselta henkäisyltä. Olemme kokeneet hinnankorotuksia ennenkin, mutta tällä kertaa tilanne on erilainen. Se on aistittavissa ilmassa, jonoissa ja tavassa, jolla pidämme tavaroistamme hieman tiukemmin kiinni.
Kamera ei räpäytä, mutta kädet tärisevät
Kaduilla uutistiimit tekevät tuplavuoroja. Törmäsin vanhaan kaveriini, joka kuvaa paikalliselle kanavalle; hän oli vaihtamassa varusteitaan ja kiroili hiljaa itsekseen. "Akkukahva on loppu", hän sanoi taputtaen Canoniaan. "Ei löydy laturia, joka toimisi näiden sähkökatkojen aikana." Hänen kameransa kahva oli kääritty kuluneeseen teippiin – luultavasti samaa teippiä, jota teekauppiaskin käyttää. Hänelle vakaa käsi ja täysi akku ovat ainoa asia jutun ja epäselvän kuvan välillä. Ja kun huoltoasemilla kytee protesteja, hän tarvitsee molempia.
Golfviheriöltä kujien krikettikentille
Toki kaikki eivät koe kiristystä samalla tavalla. Ylhäällä Islamabdin klubeilla näkee yhä eliitin hiomassa golfmailan otettaan, heilutellen mailojaan kuin raakaöljyn hinta olisi vain numero ruudulla. Mutta eivät hekään ole immuuneja – huhutaan, että klubin hienot illalliset on korvattu pienemmillä, hiljaisemmilla tapaamisilla. Samaan aikaan Lahoren kapeilla kujilla pojat teippaavat vanhoja tennispalloja ja väittelevät siitä, kenellä on parhaat ODI-mailan kahvat. Yksi heistä kertoi minulle: "Bhai, jos talous romahtaa, meillä on ainakin vielä teippi ja maila." Se on se henki – kun et voi korjata maata, korjaat otteesi mailasta.
Miltä uusi normaali näyttää
Hallituksen suunnitelma, joka julkistettiin vain päiviä sitten, on laaja-alainen:
- Etätyö 50 %:lle henkilöstöstä suurissa kaupungeissa polttoaineen kulutuksen vähentämiseksi.
- 15 %:n palkanleikkaus pääministerille, ministereille ja neuvonantajille.
- Ensimmäisen luokan lentolippujen kielto valtion virkamiehille.
- Pakolliset teippivuodotarkastukset? Okei, tuon viimeisen keksin itse, mutta totta puhuen, kun jokainen paikkailee vanhoja juttujaan, se voisi yhtä hyvin olla käytäntö.
Teknologiakeskuksissa etätyömääräys tarkoittaa, että kannettavat toimivat varavirtalähteiden varassa pidempään kuin koskaan. Olen nähnyt kavereiden kasaavan ylimääräisiä akkukahvoja vanhoista kamerasarjoista pitääkseen reitittimensä toiminnassa sähkökatkojen aikana. Epätoivoiset ajat, luovat ratkaisut.
Pidetään tiukasti kiinni
Mitä tästä sitten opimme? Ehkä sen, että pakistanilaiset ovat mestareita pitämään tiukan otteen. Olipa kyseessä sitten nopeaa syöttäjää kohtaava lyöjä, väkijoukossa tarkennusta ylläpitävä valokuvaaja tai perhe, joka venyttää litran maitoa kahdeksi ateriaksi – me osaamme pitää kiinni. Tulevat viikot testaavat tätä sitkeyttä. Öljykriisi ei koske vain polttoainetta; se koskee sitä, miten saamme virtaa koteihimme, miten matkustamme töihin ja miten estämme mielialaamme lopahtamasta.
Tällä hetkellä olen menossa etsimään teippiä omaan vuotavaan hanaani. Jos maailma aikoo puristaa meitä, me ehkä puristamme takaisin.