Metaversumi: Oliko unelma ohi ennen kuin se ehti alkaakaan? Tarina 70 miljardista dollarista, jotka haihtuivat savuna ilmaan

Hei vaan, muistatko vielä sen ajan, kun kaikki somessa puhuivat metaversumista kuin se olisi uusi paratiisi, jonne muuttaisimme asumaan? Silloin sanottiin: "Varautukaa, oikea elämä on ohi, kaikki siirtyvät virtuaalimaailmaan". Lupauksia satoi kuin mannaa taivaasta, ja Mark Zuckerberg, mies joka mullisti sosiaalisen median, pani kaiken peliin tämän uuden maailman puolesta. Hän vaihtoi yrityksensä nimen Facebookista Metaksi, ihan vaan näyttääkseen, että hän on tosissaan. Ja rehellisesti sanottuna silloin koko touhu vaikutti unelmalta, jonka oli pakko toteutua.

Mutta... viime viikolla uutiset iskivät kuin pieni shokki. Metan jättimäinen metaversumihanke Horizon Worlds suljettiin virallisesti. Eikä vain suljettu, vaan sen mukana katosi noin 70 miljardia dollaria. Seitsemänkymmentä miljardia! Sellainen summa pysäyttää kyllä miettimään: oliko tämä kaikki vain harhaa? Tuliko koko maailma huijatuksi idealla, joka näytti hohdokkaalta kaukaa, mutta olikin sisältä tyhjä?

Perheen kokeilusta miljardöörien pakotiehen

Muuten, tämä juttu tuo mieleeni kaksi kirjaa, jotka julkaistiin viime vuosina. Jos olisit lukenut ne viisi vuotta sitten, olisit varmasti pitänyt kirjoittajia ylioptimistisina tai sitten heillä oli kristallipallo. Ensimmäinen kirja on nimeltään "The Family Experiment", ja se kertoo perheestä, joka osallistuu kokeeseen virtuaalimaailmassa. Se kuvaa, miten tällaisesta maailmasta voi tulla ihmisille kaunis vankila pakopaikan sijaan. Toinen kirja, joka nostatti kohun, on "Survival of the Richest: Escape Fantasies of the Tech Billionaires". Tämä kirja puhuu Piilaakson rikkaista liikemiehistä ja siitä, miten heidän unelmansa virtuaalimaailmojen rakentamisesta ovat vain keino paeta karua todellisuutta – ja jopa tavallisia ihmisiä, joita he pitävät maailman ongelmien syynä. Ajatelkaa: sen sijaan, että ratkaisisivat oikeita ongelmia, he mieluummin rakentavat omia maailmoja itselleen ja lapsilleen! Eikö se ole omituista?

Täsmälleen tätä tapahtui Zuckerbergin hankkeelle. Projektin, jonka oli tarkoitus olla kaikille avoin alusta, muodostuikin valtava kupla. Ihmiset kokeilivat virtuaalitodellisuutta (VR) aluksi, mutta kokivat sen pian tyhjäksi. Toki kokemus oli aluksi jännittävä, mutta tuntikausia silmät peittävät lasit päässä ja vuorovaikutus piirroshahmojen kanssa ei todellakaan korvannut ystävien kanssa istumista kahvilassa Jeddassa tai Riadissa.

• Ensimmäinen syy epäonnistumiseen: Korkeat kustannukset. Laitteet ovat kalliita, ja teknologia vaatii jatkuvaa kehitystä.
• Toinen syy: Kylmä sosiaalinen kokemus. Yksinkertaisesti sanottuna keskustelut metaversumissa tuntuivat seinälle puhumiselta.
• Kolmas syy: Kuilu lupausten ja todellisuuden välillä. Meille luvattiin loputtomia maailmoja, mutta saimme melkein tyhjiä maailmoja.

Mitä rakkaudelle ja kohtaamisille? Nevermetin tarina

Tämän kuplan keskellä syntyi sovelluksia kuten "Nevermet - VR Dating Metaverse". Ideana oli, että löytäisit elämäsi kumppanin virtuaalimaailmasta ennen kuin tapaisitte oikeassa elämässä. Itse ajatus oli kaunis, varsinkin aikana, jolloin ihmissuhteet ovat yhä monimutkaisempia. Mutta kysymys kuuluu: voiko todella tuntea aitoja tunteita henkilöä kohtaan, joka näyttäytyy avatarina?

Paperilla tämä oli täydellinen ratkaisu niille, jotka kärsivät ujoudesta tai sosiaalisesta ahdistuksesta. Mutta todellisuus osoitti, että ihmisen tunteita ei voi pelkistää virtuaalisiksi eleiksi. Monet käyttäjät kokeilivat sovellusta, mutta valtaosa palasi perinteisiin deittisovelluksiin. Koska he yksinkertaisesti huomasivat, että aito kosketus, katseet ja kehonkieli ovat niitä, jotka luovat oikean yhteyden. Pikselit eivät voi luoda aitoa kemiaa kahden ihmisen välille.

Ihmisyyden kokemuksen sukupuutto

Tämä kaikki johdattaa minut puhumaan yhdestä toisesta mielenkiintoisesta kirjasta, "The Extinction of Experience: Being Human in a Disembodied World". Kirja käsittelee sitä todellista vaaraa, jonka edessä olimme metaversumihuumassa. Vaara ei ollut teknologinen epäonnistuminen, vaan se, että onnistuisimme niin hyvin, että menettäisimme inhimillisyytemme. Kuvittele, että olisimme päätyneet tilanteeseen, jossa mieluummin istuisimme yksin kotona lasit silmillä kuin lähtisimme ulos hengittämään aamuilmaa tai nauttimaan kahvia ystävien kanssa.

Metan hankkeen musertava epäonnistuminen saattoi itse asiassa pelastaa meidät tältä kohtalolta. Toki menetimme 70 miljardia dollaria (se on valtava summa, mutta se on suuryritysten rahaa), mutta saimme korvaamattoman opetuksen: mikään teknologia ei voi korvata ihmisen synnynnäistä tarvetta fyysiseen vuorovaikutukseen ja aitoihin tunteisiin. Me Saudi-Arabiassa ja koko maailmassa tarvitsemme todellisuutta, emme pakoa siitä.

Lopuksi, mitä mieltä olette? Onko tämä metaversumin loppu lopullisesti, vai onko kyseessä vain väistymisvaihe, jota seuraa uudenlainen paluu? Jakakaa kommentteja, sillä uskon, että tämä tarina ei ole aivan ohi, mutta se päättyi ainakin tavalla, jota kukaan ei osannut odottaa.