Trump, Iran ja Hormuzinsalmi: eskalaatio, joka saa maailman vapisemaan
On hetkiä, jolloin historia tuntuu kiihtyvän, ja aamuisin herää tunne, että elää läpi uutta lukua kirjassa, jota ei oikeastaan haluaisi lukea. Eilisillan jälkeen on ollut juuri sellaista. Teheranista ja Washingtonista kantautuvat kaikupohjat kajahtavat varoituksena, jota ei voi tulkita väärin: olemme hiuskarvan varassa avoimesta konfliktista. Ja tänä aamuna ainoa puheenaihe, joka täyttää kaikki tilat Seine-joen rannoista aina Geneven ajatushautomoihin, on Iranin asettama uhkavaatimus Hormuzinsalmesta. Iranin hallitus on juuri ilmoittanut, että se ”sulkee kokonaan” salmen, jos maan ydinvoimaloita tai energia-infrastruktuuria vastaan hyökätään. Uhka, joka nykytilanteessa ei ole mitään halpaa retoriikkaa.
Ymmärtääkseen, miksi tämä merialue Persianlahden ja Omaninlahden välillä kerää jännitteet itseensä, on katsottava viimeistä 48 tuntia. Trumpin hallinto on antanut vuotaa tietoja suunnitelmista, jotka, mikäli ne toteutuisivat, tähtäisivät strategisiin kohteisiin Iranissa. Ajatus iskuista voimaloihin on lyödä sodan hermoa alueella, jossa sähkö ja öljy ovat vallan kaksi peruspilaria. Toisella puolella Teheran kiristää äänensävyä pelottavalla epäsymmetrisellä aseella: merikuljetuksilla kiristämisellä. Lähes 20 prosenttia maailman öljystä kulkee tämän pullonkaulan läpi. Hormuzinsalmen sulkeminen lähettäisi shokkiaallon, joka olisi paljon rajumpi kuin 1970-luvun öljykriisit tai jopa Ukrainan sodan aiheuttama sokki. Asiantuntijat kertovat kulisseissa yksimielisesti, että avoin konflikti yhdistettynä saartoon voisi luoda energiavaltaisen kriisin, jolla ei ole mittakaavaltaan vertaista. Puhutaan skenaariosta, jossa öljytynnyrin hinnasta tulisi pelkkä abstrakti numero.
Tällaisina hetkinä olen aina pitänyt kirjahyllyssä penkomisesta. En löytääkseni valmiita vastauksia, vaan nähdäkseni toistuvia kaavoja. Kun näkee Yhdysvaltain presidentin ryhtyvän näin riskialttiiseen yhteenottoon kautensa lopussa, mieleeni nousee välittömästi eräs kirja yöpöydältäni: ”When You Come at the King: Inside DOJ’s Pursuit of the President, From Nixon to Trump”. Kyse ei ole pelkästään oikeudellisista menettelyistä. Se on täydellinen kuvaus siitä, miten kotimaassaan ahtaalle joutunut toimeenpanovalta saattaa hakea ulospääsyä ulkopolitiikan eskalaatiosta. Rinnastus teokseen ”One Damn Thing After Another: Memoirs of an Attorney General” on häkellyttävä. Nämä muistelmat, entisen oikeusministerin, kuvaavat poliittista koneistoa, jossa kansainväliset päätökset syntyvät usein suljetuissa, ylikierroksilla käyvissä piireissä, kaukana kriisihuoneen vivahteista.
Minua hämmästyttää myös tietynlaisen poliittisen ”kieliopin” lähes täydellinen puuttuminen tästä konfliktista. Tuntuu kuin valtio-opin perusteet, joita opetetaan teoksissa kuten ”Power and Choice: An Introduction to Political Science” tai ”Introduction to Comparative Politics”, olisivat väliaikaisesti kumotut. Normaalisti kansainvälisessä voimainkoetuksessa on olemassa turvakaiteita, viestintäkanavia, ”backchanneleita”. Nyt todistamme kuurojen keskustelua, jota vahvat persoonallisuudet vahvistavat. Eikä tässä pidä unohtaa toimijoita kulisseissa. Ajattelen henkilöä kuten Naghmeh Abedini Panahi, tätä iranilaisen kansalaisyhteiskunnan hahmoa, jonka nimi nousee esiin tilanteen tarkimmissa analyyseissä. Hänen tarinansa, kuten niin monen muunkin, muistuttaa siitä, että ohjusten ja öljytankkereiden takana on iranilainen yhteiskunta, joka seuraa tätä vaarallista peliä sellaisella kauhulla, jota meidän on täällä vaikea kuvitella.
Mitä sitten on odotettavissa seuraavien tuntien aikana? Tässä ovat mielestäni kolme ehdottoman tarkkailun arvoista seikkaa:
- Vastaus vastaukseen: Jos Iran ryhtyy tekoihin Hormuzinsalmella, älkää odottako pelkkää sanallista tuomitsemista. Trumpin hallinto on osoittanut aiemmin vastaavansa voimalla. Kysymys kuuluu, onko vastaus mitoitettu oikein vai avaako se Pandoran lippaan.
- Dominovaikutus energian hintaan: Markkinat ovat jo valmiiksi hermostuneet. Salmen sulkeminen, vaikka osittainenkin, johtaisi välittömään hinnannousuun. Euroopalle, joka on yhä riippuvainen tietyistä lähteistä, tämä olisi taloudellinen moukarinisku keskellä energiasiirtymää.
- Kansallinen yhtenäisyys Iranissa: Mikään ei yhdistä kansaa niin kuin ulkoinen hyökkäys. Yhdysvaltain isku siviili-infrastruktuuriin, kuten voimaloihin, saisi aikaan päinvastaisen vaikutuksen kuin mitä tavoitellaan. Se häivyttäisi väliaikaisesti sisäiset ristiriidat ja loisi yhtenäisen rintaman ”suurta paholaista” vastaan.
Sanon tämän alleviivaamatta: kyseessä ei ole mikään tavanomainen jännitysvaihe, jollaisia tällä alueella nähdään puolen vuoden välein. Uhka Hormuzinsalmen ”kokonaan sulkemisesta” yhdistettynä hyökkäyssuunnitelmiin energiakohteita vastaan vie meidät turbulenssialueelle, jota ulkopolitiikan veteraanit vertaavat kylmän sodan synkimpiin hetkiin. Historiankirjat, ne jotka kertovat vääristä laskelmista ja traagisista eskalaatioista, ovat täynnä lukuja, jotka alkavat aivan kuten tämä. On nähtävissä, onko nykyisillä toimijoilla tarvittavaa etäisyyttä kääntääkseen sivua ennen kuin on liian myöhäistä. Sillä välin pidän toista silmää merikuljetuksissa ja toista lausunnoissa, joita seuraavien tuntien aikana on luvassa. Sillä täällä, niin Teheranissa kuin Washingtonissa, tämä ei ole enää politiikan fiktiota. Tämä on reaaliaikaa.