Hoivakriisi Suomessa: Yhä useammalla ikääntyneellä ei ole varaa hoivakotiin
Nämä luvut ovat suoraan sanottuna kylmääviä. Tuoreet tilastot hoivatilanteesta Suomessa on julkaistu, ja ne paljastavat synkän ennätyksen, joka huolestuttaa minua syvästi – ihmistä, joka on asunut täällä yli viisi vuosikymmentä. Jopa 37 prosenttia hoivakodeissa asuvista on nykyään viimesijaisen toimeentulotuen varassa. Joka kolmas! Tämä ei ole vain luku ministeriön raportissa – nämä ovat isiä, äitejä, naapureita, jotka ovat tehneet koko ikänsä töitä, maksaneet veroja ja ehkä jopa rakentaneet omakotitalon. Ja nyt rahat eivät vain riitä.
Kun eläke ei riitä: Hoivakodin kallis paikka
Lasku on periaatteessa hyvin yksinkertainen, mutta tulos on musertava. Hoivakotipaikan kustannukset ovat karanneet käsistä. Puhumme 2500–4000 euron kuukausimaksuista – riippuen alueesta ja hoivan tarpeen asteesta. Työeläke taas? Keskimäärin se on vain hieman yli 1500 euroa kuussa. Syntyy kuilu, jota yhä useampi ei pysty enää paikkaamaan. Ennen sanottiin: "Vanhuuden päivät on turvattu." Tänään on pakko sanoa: Monelle vanhuus merkitsee taloudellista romahdusta.
Erittäin raadollista tässä on, ettei se koske vain niitä, joilla on muutenkin vähän. Se, jolla on pieni omakotitalo tai vähän säästöjä, köyhtyy nopeasti. Oma omaisuus on ensin käytettävä loppuun, ennen kuin yhteiskunta tulee apuun. Kuulen usein tutuilta, joiden vanhemmat ovat nyt hoivakodissa: "He säästivät jokaisen euron elämänsä ajan, ja nyt kaikki on mennyt." Se on karua.
Terveysasiantuntijat soittavat hälytyskelloja: "Hoivakriisi" uhkaa
Terveysvakuutusyhtiöiden johtavat edustajat ovat siksi varoitelleet hoivakriisistä jo kuukausia. Ja he ovat oikeassa. Nykyinen toimeentulotuen saajien osuus on korkein koskaan mitattu. Tämä on yhteiskunnan sykemittari, joka osoittaa, että se hylkää vanhimpansa. Mistä se tarkalleen ottaen johtuu? Vastaus on monitahoinen, mutta pääsyylliset on helppo nimetä:
- Nousevat henkilöstökustannukset: Tarvitsemme kipeästi lisää hoiva-avustajia. Heidät on houkuteltava ja pidettävä alalla, joten palkkojen on noustava. Tämä on oikein ja tärkeää, mutta johtaa automaattisesti kalliimpiin hoivakotimaksuihin.
- Inflaatio ja energiakustannukset: Hoivakodit itse kamppailevat räjähdysmäisesti nousseiden sähkön, lämmityksen ja ruoan hintojen kanssa. Tämäkin vyörytetään asukkaiden maksettavaksi.
- Työvoimapula: Tämä kohta on ongelman ydin. Meiltä yksinkertaisesti puuttuvat ne kädet, jotka hoivaavat. Yhä harvempi nuori haluaa tehdä tätä raakaa työtä.
Ja hoitajapula ei enää koske pelkästään hoivakoteja. Ketä hoidetaan kotona – niin sanottu kotihoito –, se on usein vielä suurempi ongelma. Omaiset uupuvat, ja kotihoitoyksikön löytäminen, jolla olisi resursseja, on monilla alueilla tuuripeliä. Naapurista löytyvä hoiva-avustaja, joka piipahtaa nopeasti, on katoava luonnonvara.
Kehdosta hautaan: Järjestelmä on pettänyt
Minusta tuntuu välillä, että tämä hoivakriisi ulottuu kaikille elämän osa-alueille. Myös tilanne perhehoidossa on hälyttävä. Sieltäkin puuttuu kipeästi perheitä ja ammattilaisia, jotka huolehtisivat vaikeuksissa olevista lapsista. Kaikkein pienimmät, jotka eniten suojeluamme tarvitsevat, putoavat saman seulan läpi kuin kaikkein iäkkäimmät. Koska toimintaedellytykset ovat yksinkertaisesti katastrofaaliset. Kuka sellaista jaksaa nykypäivänä? Palkkaus on usein heikko, arvostus täysi nolla, stressi valtava.
Ei voi olla niin, että yhdessä maailman rikkaimmista maista hylkäämme vanhuksemme ja heikoimmassamme asemassa olevat. Poliitikot ovat puhuneet vuosia hoivauudistuksista, helpotuksista ja paremmasta palkkauksesta. Paljon liian vähän on tapahtunut. Hoiva tässä maassa ei tarvitse juhlapuheita, se tarvitsee tekoja. Muuten tämän päivän 37 prosentista tulee muutamassa vuodessa normaali – ja täydellinen romahdus on vain ajan kysymys.