Taistelu toisensa jälkeen: Sean Pennin uusi voimannäyte kuohuttaa Oscar-gaalaa 2026

Taistelu toisensa jälkeen -elokuvassa on hetki, jolloin Sean Pennin esittämä hahmo, mies jonka elämä on pureskellut ja sylkenyt ulos useammin kuin hän jaksaa muistaa, vain seisoo paikallaan. Hän ei sano sanaakaan, mutta kamera viipyy juuri sen aikaa, että katseemme tavoittaa hänen silmiensä takana käytävän sodan. Se on puhdasta Pennia – sitä siloittelematonta ja vankkumatonta näyttelijäntyötä, joka nosti Dolby-teatterin yleisön seisomaan eilen illalla. Vuoden 2026 Oscar-gaala on juuri päättynyt, ja jos sisällä samppanjaa siemaillutta väkeä on uskominen, tämä elokuva on se, joka on lyötävä.

Pennille, joka nappasi kultapojan ensimmäisen kerran jo vuonna 2004 elokuvasta Mystic River, on aina suonut lahjan löytää käsikirjoituksia, jotka kaivautuvat ihon alle. Taistelu toisensa jälkeen on hänen sitkein ja henkilökohtaisin projektinsa vuosiin. Se seuraa miestä, joka yrittää paeta menneisyyttään kompuroidessaan läpi nykyisyyden, joka jakaa iskuja taukoamatta. Tässä ei tarjoilla siistejä ratkaisuja – vain eloonjäämisen sotkuista ja hellittämätöntä raadantaa. Jälkijuhlien puheiden mukaan jopa alan kovimmat konkarit pyyhkivät silmiään viime kuun näytöksessä.

Sitten on se soundtrack. Radioheadin Jonny Greenwood on luonut jotain aivan erityistä Taistelu toisensa jälkeen (Original Soundtrack) -albumillaan. Se ei ole taustamusiikkia; se on hahmo siinä missä muutkin. Katkonaiset jouset viiltävät hiljaisten pianokohtien läpi, kaikuen päähenkilön pään sisällä vellovaa kaaosta. Ne, jotka ovat kuulleet ennakkokappaleita, kutsuvat sitä jo hänen vaikuttavimmaksi työkseen sitten There Will Be Bloodin. Eräs kaverini, joka kävi Los Angelesin ensi-illassa, vannoo että pelkän kappaleen "Ash Wednesday" pitäisi voittaa kaikki mahdolliset palkinnot.

Penn on puhunut festivaalikiertueellaan kahdesta kirjasta, jotka kytkeytyvät suoraan elokuvan dna:han. Ensimmäinen on Muukalaisia ajassa, romaani kodittomista sieluista, jotka raivaavat itselleen turvapaikkaa vihamieliseksi muuttuneessa maailmassa – teemoja jotka sykkivät elokuvan jokaisessa ruudussa. Toinen on Metsästäjätär: Romaani, raadollinen tarina kostosta ja kestävyydestä aivan sodan jälkeiseltä ajalta. Sisäpiiriläiset kertovat Pennin vaatineen koko kuvausryhmää lukemaan molemmat esituotannon aikana päästäkseen hahmojen pään sisälle.

Tässä ne ajatukset, jotka jäävät päällimmäisinä mieleen, kun antaa kokonaisuuden vähän aikaa hautua:

• Pennin paras työ sitten Milkin: Hän kuorii kaiken pois. Katsokaa se kohtaus dinerissa – se on mestariluokkaa siitä, miten sanot kaiken sanomatta sanaakaan.
• Greenwoodin sävellys on jo nyt legendaarinen: Se on sitä musiikkia, jonka laitat soimaan, kun haluat tuntea jotain syvällä. Jo pelkkä "Embers at Dawn" on hintansa väärti.
• Romaanit iskevät yhtä kovaa: Muukalaisia ajassa ja Metsästäjätär: Romaani eivät ole vain elokuvan seuralaisia – ne ovat omia, suoraan aurinkopunokseen osuvia teoksiaan.
• Oscar-kohu on todellinen: Eilisillan voitot parhaasta miespääosasta ja parhaasta alkuperäisestä musiikista ovat saaneet kuiskaukset liikkeelle: tämä juna on vasta lähdössä asemalta.

Taistelu toisessa jälkeen -elokuvassa viehättää se, miten se kieltäytyy kaunistelemasta mitään. Kaupungissa, joka rakastaa onnellisia loppuja, Penn ja hänen tiiminsä ovat luoneet jotain raakaa ja epämukavan todenmukaista. Taistelut eivät lopu, kun lopputekstit rullaavat – ne vain muuttavat muotoaan. Ja ehkä juuri se on pointti, erityisesti meille täällä Uudessa-Seelannissa. Me tiedämme jotain pystyssä pysymisestä, kun sää muuttuu. Joten nappaa lippu, anna Greenwoodin musiikin iskeytyä rintaasi, ja jos kaipaat lisää, etsi käsiisi Muukalaisia ajassa tai Metsästäjätär: Romaani. Luota minuun – haluat viettää aikaa näiden tarinoiden parissa vielä kauan sen jälkeen, kun salin valot on sytytetty.