Markus Hinterhäuser: Salzburgin kulttuurikeisarin hiljainen syöksy

Kun ajattelee viimeistä 48 tuntia Salzburgissa, tuntuu kuin aikakausi olisi päättymässä – paitsi ettei kukaan oikein halua sanoa, kuka viivan on lopulta vetänyt. Markus Hinterhäuser, mies, joka ei vain johtanut Salzburgin festivaaleja vaan hallitsi niitä vuosien ajan kuin hiljainen, mutta sitäkin mahtavampi keisari, on yhtäkkiä astunut pois lavalta hyvin hiljaisesti. Mutta kuka tässä oikein on taustalla? Viralliset lausunnot on siloiteltu, mutta kulissien takana kasvot ovat kivettyneet.

Istun täällä kahvilassa, ja ympärilläni olevat ihmiset puhuvat vain yhdestä asiasta: miksi Markus Hinterhäuser oikein sivuutetaan noin vaisusti? Tämä mies ei vain pitänyt festivaaleja pystyssä, hän antoi niille vaikeina aikoina sellaista taiteellista syvyyttä, jota maakunnassa harvoin näkee. Mutta nyt tämä valtatyhjiö. Se on salakavala prosessi, mutta tarkkasilmäinen huomaa: Hinterhäuserilta on viety maa jalkojen alta. Ja pormestari? Hän ei ilmeisesti vain nuku kriisin yli, vaan vaikuttaa siltä, ettei ole herännyt ollenkaan.

Kun varakanslerista tulee suunnannäyttäjä

Tässä asiassa on sivumaku, joka viittaa johonkin muuhun kuin pelkkään umpeutuvaan sopimukseen. Kyse ei ollut kovasta räjähdyksestä vaan vähittäisestä vuodosta: Andreas Bablerilla, jolla liittopolitiikassa olisi aivan muita murheita, väitetään olevan sormensa pelissä Salzburgissa – eikä välttämättä auttavana. Hyvin perillä olevista piireistä kuuluu, että hänen suunnaltaan tuli impulssi hyödyntää kaupungin rakenteellista heikkoutta. Se kuulostaa tavanomaiselta valtapeliltä, mutta Salzburgin kulttuuripolitiikassa se on karhunpalvelus.

Olen viime viikkoina puhunut ihmisten kanssa, jotka eivät yleensä tuo asioita julkisuuteen. Ja yksimielinen mielipide on, että Markus Hinterhäuserin selän takana on kudottu verkko, jolla on vähemmän tekemistä taiteen kanssa ja enemmän poliittisten urien paljaan selviytymisen kanssa. Ei sillä, etteikö kukaan olisi huomannut, mitä on tekeillä. Mutta Salzburgissa on perinteisesti katsottu muualle, kunhan festivaalit loistavat. Nyt kun loiste on himmenemässä, lasku lähetetään perille.

• Poliittinen halvaantuminen: Bablerin ja kumppaneiden taktikoidessa kaupungin hallitus on toimintakyvytön. Kukaan ei halua ottaa ensimmäistä askelta, mutta kaikki haluavat Hinterhäuserin pään.
• Taiteellinen hinta: Hinterhäuser oli enemmän kuin hallintomies. Hän oli se älykäs pää, joka oli suurten produktioiden takana. Hänen lähtönsä jättää tyhjiön, jota ei voi täyttää virkamiehillä.
• Mielialan lasku: Kaupungissa itsessään kuohuu. Salzburgilaiset aistivat, että täällä tuhotaan instituutiota, jota he pitävät kaupunkinsa symboleina. Poliitikot eivät saa tätä helposti anteeksi.

Kulttuurikeisarin syvä pudotus

Täytyy vain ymmärtää: Emme puhu tässä keskinkertaisesta taiteellisesta johtajasta. Markus Hinterhäuser on sellainen, jolla on festivaalien dna veressä. Kun kuuntelee tarkkaan, mitä viime päivinä festivaalitalon käytäviltä on vuotanut, kuulee puhuttavan "syvästä pudotuksesta". Kyse on järjestelmän romahduksesta, joka tunsi olonsa liian turvalliseksi. Hinterhäuser luotti ehkä liikaa siihen, että hänen taiteellinen auktoriteettinsa puhuu puolestaan. Mutta reaalipolitiikassa, jota Salzburgissa käydään kovilla otteilla, se on virhe, josta maksetaan asemallaan.

Tässä koko jutussa on kuitenkin ironia, joka melkein sattuu: Juuri nyt, kun festivaalit olisivat tarvinneet selvää päätä ohjastamaan tulevien, varmasti vaikeiden vuosien läpi, kokenein taivutetaan polvilleen. En sano, että Hinterhäuser olisi yläpuolella kaikkea kritiikkiä. Mutta kun katsoo niitä vaihtoehtoja, joita nyt on ilmassa, kylmä karmiini juoksee pitkin selkärankaa. Ne henkilöehdotukset, joiden kuulee tulevan poliittisista takahuoneista, eivät liity enää taiteelliseen tasoon mitenkään. Kyse on enää paikoista ja kontrollista.

Se, joka seuraa tarkasti seuraavien viikkojen aikana, tulee näkemään: Markus Hinterhäuserin syöksy ei ole yksittäistapaus. Se on oire sairaudesta, joka ulottuu koko itävaltalaisen kulttuurikentän läpi. Tuloksentekijät heitetään menemään, koska he ovat hankalia. Ja lopulta seisomme täällä, kaupungissa, joka elää omasta identiteetistään, ja kysymme, miten tähän on voitu päätyä. Festivaalit jatkuvat, se on selvää. Mutta tulevatko ne enää koskaan olemaan samanlaisia kuin Hinterhäuserin käsialalla, sitä epäilen suuresti.