David Amiel, hallitus ja Saint-Denis'n kaupunginpoliisien kapina: poliittinen ruutitynnyri
Tässä ei ole enää kyse pienestä paikallisesta kiistasta, vaan todellisesta poliittisesta sodanjulistuksesta. Viime päivinä Saint-Denis on ollut myrskyn silmässä, ja sen vaikutukset ulottuvat pitkälle kaupungin rajojen ulkopuolelle. Sisäministeriöstä aina kansalliskokouksen käytäviin saakka kaikkien katseet ovat suunnattuna siihen, minkälaiseen uhkapeliin kapinallinen pormestari, Bally Bagayoko, on ryhtynyt. Tässä loppunäytökseksi muotoutuvassa tilanteessa äänensä on nostanut David Amiel, joka on ottanut tehtäväkseen panna asiat tärkeysjärjestykseen. Hänen väliintulonsa tulkittiin poliittisissa piireissä välittömästi käännekohdaksi.
Aseistariisuntasuunnitelma sytyttää ruutitynnyrin
Ymmärtääkseen tilannetta on palattava päätökseen, joka laukaisi koko ketjureaktion. Uusi LFI:n johtama kaupunginhallitus, jota ohjaa radikaali turvallisuusnäkemys, ilmoitti aikeestaan riisua kaupunginpoliisi aseista. Kyseessä ei ole mikään puolitoiminen toimenpide, vaan tarkoituksena on poistaa tappavat aseet ja korvata ne... pamppuilla ja ennaltaehkäisevällä työllä. Argumentti on paperilla ideologinen: vähentää jännitteitä ja rauhoittaa ilmapiiriä. Käytännössä vaikutus on kuitenkin ollut kuin nuijanisku. Muutamassa päivässä ei ole kuulunut yksi tai kaksi eriävää ääntä, vaan peräti 90 välitöntä eropyyntöä. Yhdeksänkymmentä virkamiestä, jotka kokevat, että heiltä ei pyydetä sosiaalityötä, vaan tehtävänä on suojella kanssaihmisiä.
Tämä on nähty muissakin kaupungeissa, mutta näin massiivinen joukkopako näin lyhyessä ajassa on ennennäkemätöntä. Kyseessä on syvä institutionaalinen epäluottamus. Poliisit eivät eroa vain siksi, että pitävät aseestaan; he eroavat, koska kokevat kaupunginhallituksen asettavan heidät vaaraan. Tässä tilanteessa ammattiliitot eivät viivytelleet, vaan kehottivat jäseniään lähtemään. Kehotus "paeta LFI:n hallitsemia kuntia" on lausuttu, ja se on kuultu kauas Saint-Denis'n ulkopuolella. Naapurikaupungit ja jopa jotkut oikeistolaiset kunnat ovat jo ilmoittautuneet turvapaikoiksi näille vakautta etsiville poliiseille.
David Amiel: toimeenpanovallan varoituslaukaus
Tässä kohtaa kuvaan astuu David Amiel. Hänet tunnetaan läheisenä vallanpitäjien neuvonantajana, kirkkaana ajattelijana, joka usein vastaa herkimmistä asioista, joissa tarvitaan öljyä rattaisiin. Tällä kertaa hänen väliintulonsa on kuitenkin vaikuttanut kuin tulitikku bensiinivarastossa. Muutamalla lauseella hän siirsi keskustelun juridiselle, ei pelkästään ideologiselle, kentälle. Argumentti on yksinkertainen, mutta osuu maaliin: virkamiehen syrjäyttäminen poliittisista syistä on ehdottomasti laitonta.
Kyse ei ole pelkästä erimielisyydestä partiointistrategiasta. Se, mihin hallituksen lähipiiri tässä huomiota kiinnittää, on menettely, joka hipoo puhdistusta. Pakottamalla käyttöön aseistariisunnan, jonka suurin osa kaupungin julkisesta turvallisuushenkilöstöstä kokee nöyryyttäväksi, kaupunginhallitus luo tosiasiallisen tilanteen, jossa poliiseille ei jää "muuta vaihtoehtoa" kuin lähteä. Tämä on klassinen voimankäytön keino, mutta tässä tapauksessa käytetty vipuvarsi on vaarallinen. Ja David Amiel ansaitsee tunnustusta siitä, että hän toi tämän julkisesti esiin varoittaen siitä, mitä hän pitää kunnallisen julkishallinnon väärinkäyttönä.
Reaktiot eivät jääneet odottamaan. Republique-kadun kahviloissa ja poliisiasemilla puhutaan vain tästä. Toisaalta pormestarin oikeutta toteuttaa ohjelmaansa puolustetaan. Toisaalta katsotaan, että hallitus tekee oikein muistuttaessaan siitä, että turvallisuus ei ole ideologinen säätövara.
Rintamalinjat liikkuvat, vasemmisto repeää
Tässä draamassa kiehtovinta on sen dominoefekti koko valtakunnallisessa poliittisessa kentässä. Samaan aikaan kun David Amiel astuu esiin tällä jämäkkyydellä, näemme todellisen kunnallisten turvallisuusjoukkojen joukkopaon. Oikeisto on väijyksissä ja tarjoaa "veljellistä" vastaanottoa virkamiehille, jotka haluavat paeta sitä, mitä se kutsuu "institutionaaliseksi turvattomuudeksi". Mielenkiintoisinta on kuitenkin vasemmiston hiljaisuus, tai pikemminkin kuiskinnat.
Koska kaikki tietävät, että Saint-Denis'ssä nyt soitetaan sävelmää, josta saattaa tulla malli. Jos aseistariisunta ja epäsuorat painostuskeinot hyväksytään, mikä estää muita kuntia tekemästä samoin? Hallitus, David Amielin kaltaisten neuvonantajiensa kautta, on päättänyt vetää rajan. Toistaiseksi liikutaan vielä poliittisen varoituksen asteikolla. Mutta kulisseissa, voin vakuuttaa, että Matignonin oikeudelliset asiantuntijat työskentelevät täyttä häkää. Asia on liian herkässä vaiheessa jäädäkseen pelkäksi tiedotussodaksi.
Tämän kriisin välittömät seuraukset ovat monet, eivätkä ne tule loppumaan tähän:
- Operatiivinen vaje: 90 lähdön myötä Saint-Denis'n kaupunginpoliisi on vereslihalla. Partiot on vähennetty ehdottomaan minimiin.
- Juridinen ennakkotapaus: Jos menettelytapa hyväksytään, se on kova isku kunnalliselle julkishallinnolle.
- Ideologinen aseistautuminen: Oikeisto käyttää tätä tapausta vasaroidakseen omaa sanomaansa turvallisuuden "kansallisesta etusijasta".
- Vasemmiston yhtenäisyys: LFI on jäänyt eristyksiin, kun sosialistit ja vihreät pitävät mieluummin etäisyyttä tähän valtataisteluun.
Jäljellä on kysymys, mihin asti eskalaatio jatkuu. Toistaiseksi Bally Bagayoko pysyy linjassaan, vedoten vaaleista saamaansa oikeutukseen. Mutta David Amielin painostusoperaatio on ainakin saavuttanut sen, että keskustelu on saatu sinne, minne sen kuuluukin: oikeudelliselle kentälle. Ei symboliikan tai asetelmien. Vaan oikeuden, karun ja kiistämättömän. Tässä asiassa se saattaa olla ainoa asia, joka voi hillitä tunteita ennen kuin tilanne karkaa todella käsistä. Sillä välin tulevat päivät ovat ratkaisevia. Ammattiliitot ovat jo kutsuneet koolle kaupunginpoliisien valtakunnallisen mielenosoituksen. Jos se toteutuu, tiedämme, että David Amielin varoitus oli vasta ensimmäinen näytös paljon syvemmässä konfliktissa.