Yariv Levin: Mies, joka ohjaa Israelia perustuslailliseen myrskyyn

Jos olet viime aikoina selaillut Lähi-idän uutisia, nimi Yariv Levin on varmasti pompahtanut esiin yhä useammin. Mutta ymmärtääkseen todella niitä mannerlaattojen liikkeitä, jotka nyt järkyttävät Israelin politiikkaa, on katsottava pintaa syvemmälle. On keskityttävä mieheen, joka hiljaa – ja toisinaan hyvinkin äänekkäästi – rakentaa jotakin, mistä saattaa tulla maan näkemä mittavin valtataistelu vuosikymmeniin.

Tässä ei ole kyse vain yhdestä poliittisesta nahistelusta. Kyse on täysimittaisesta perustuslaillisesta draamasta, ja Levin seisoo sen keskiössä. Unohda kuivat tittelit; ajattele häntä uuden oikeusjärjestyksen arkkitehtina, poliitikkona, joka ei epäröi kertoa maan korkeimmalle oikeudelle, mikä sen paikka on. Juuri nyt jokainen poliittinen kommentaattori Jerusalemissa seuraa hermopaineessa hänen seuraavaa siirtoaan.

Suora haaste korkeimmalle oikeudelle

Mikä on viimeisin kiistakapula? Itse oikeuslaitos. Levin on pelannut jo yli vuoden korkean panoksen pokeria oikeusjärjestelmän kanssa. Oikeusministerinä hän johtaa tuomarinvalintakomiteaa – elintä, jonka tehtävänä on täyttää avoimet tuomarinpaikat. Mikä on ongelma? Hän on kieltäytynyt yksinkertaisesti koollekutsumasta sitä. Kun kymmeniä virkoja on ollut täyttämättä, oikeus sai lopulta tarpeekseen ja antoi ehdollisen määräyksen, jossa se vaati Levinia perustelemaan toimintaansa. Voisi kuvitella, että hallituksen ministeri astuisi varovasti, kun katseet ovat korkeimman oikeuden määräyksessä. Mutta ei tämä ministeri.

Äskettäisessä suljetussa tapaamisessa Jerusalemissa häneltä kysyttiin suoraan, noudattaisiko hän lopullista päätöstä. Hänen vastauksensa ei suinkaan ollut uskollisuudenvala tuomioistuimen ylivallalle. "Katsotaan sitten", hän sanoi ja lisäsi, että kuka tahansa, joka luulee voivansa pakottaa hänet toimimaan, tekee "ison virheen". Hän kehysti tilanteen taisteluksi demokratian puolesta väittäen, että nykyisen komitean kokoonpano ei edusta kansan tahtoa. Hänen näkemyksensä mukaan vastentahtoisten nimitysten hyväksyminen olisi todellinen vääryys.

Tämä menee proseduuriin liittyvää jääräpäisyyttä pidemmälle. Levin ei ole salannut päämääräänsä. Hän on nimenomaan kertonut luottohenkilöilleen, että jos nykyinen hallituskoalitio voittaa seuraavat vaalit, se on mandaatti "muuttaa korkein oikeus perustuksiaan myöten". Tässä ei ole kyse pienistä hienosäädöistä; vaan vallan tasapainon perusteellisesta uudelleenjärjestelystä Knessetin ja oikeuslaitoksen välillä – visio, joka viimeksi esillä ollessaan herätti massiivisia protesteja.

Armahdusongelma: Astuu syrjään

Vuonna 2026 ei tietenkään voi puhua Yariv Levinistä sivuuttamatta sitä norsua huoneessa: pääministeri Benjamin Netanjahun armahduspyyntöä. Tässä kohtaa poliittinen nuorallatanssi muuttuu äärimmäisen herkäksi.

Netanjahua vastaan on parhaillaan käynnissä korruptio-oikeudenkäynti, ja hän jätti armahduspyyntönsä kuukausia sitten. Normaalioloissa oikeusministeriön armahdusosasto käsittelisi pyynnön ja välittäisi suosituksensa presidentti Isaac Herzogille, jolla yksin on perustuslaillinen valta myöntää armahduksia. Mutta Levin on pulassa. Hän on Netanjahun läheinen liittolainen. Välttääkseen väistämättömät eturistiriitaväitteet, jotka voisivat tukkia prosessin oikeudellisiin haasteisiin, hän teki harkitun liikkeen: hän jääväsi itsensä ja heitti koko byrokraattisen kuuman perunan perintöministeri Amichai Eliyahulle.

Tässä sisäinen draama syvenee. Vaikka Levin astui syrjään, oikeusministeriöstä kuultujen tietojen mukaan virkamiesjohto ei säästellyt sanojaan. Lähteiden mukaan armahdusosasto toimitti lausunnon, jossa suositeltiin pyynnön hylkäämistä. Perustelut ovat vankat: Netanjahun oikeudenkäynti on kesken, lopullista tuomiota ei ole, ja mikä tärkeintä, pääministeri ei ole myöntänyt syyllisyyttään eikä osoittanut katumusta – edellytyksiä, jotka oikeus on aiemmin todennut tarpeellisiksi jopa ennen tuomiota tapahtuvalle armahdukselle.

Juristit siis sanovat "ei". Mutta Eliyahu, Levinin sijainen, on äärioikeistolainen poliitikko, jonka odotetaan tukevan Netanjahua. Hän on jo arvostellut oikeuskansleria viivyttelystä ja kutsunut asiaa sellaiseksi, joka vaatii presidentin "välitöntä huomiota". Tämä luo jyrkän vastakkainasettelun: virkamiesten oikeudellinen lausunto vastaan poliittisen johdon lojaliteetti.

Kansainväliset kytkökset ja mitä seuraavaksi

Kotimainen paine ei olisi vielä tarpeeksi, tämä näytelmä on herättänyt myös kansainvälistä huomiota. Jerusalemissa on avoin salaisuus, että eräs Yhdysvaltain ex-presidentti soitti hiljattain presidentti Herzogille ja antoi suorasukaista palautetta – kutsuviivyttelyä häpeälliseksi ja väitti, että pääministerin on päästävä eroon oikeudellisista "häiriötekijöistä" keskittyäkseen valtion asioihin. Herzogin lähipiiri vastasi muistuttamalla, että Israel on "suvereeni valtio, jota hallitaan lain avulla", ja että päätökset tehdään ilman ulkopuolista painostusta.

Mitä me siis oikeastaan todistamme? Kolminäytöksistä poliittista trilleriä:

• Oikeuden vänkääminen: Yariv Levin vastaan korkein oikeus tuomarinimityksistä. Hän lyö vetoa, että poliittinen valta kukistaa oikeuden määräykset, eikä hän aio räpäyttää silmäänsä.
• Armahduspeli: Virkamiehet sanovat ei, poliittiset nimitysmiehet sanovat kyllä, ja pallo on nyt tiukasti presidentti Herzogilla. Seuraako hän virkamiesten neuvoa vai antautuuko oman hallituksensa poliittiselle paineelle?
• Vaaliäänestys: Levin on kehystänyt tulevan vaalin suoraksi kansanäänestykseksi itse oikeuslaitoksesta. Nykyisen hallituksen voitto nähtäisiin vihreänä valona hänen uudistuksensa ajamiselle.

Olitpa hänestä sitten uudistaja, joka taistelee liian pitkälle menevää oikeuslaitosta vastaan, tai valtaansa keskittävä poliitikko, yksi asia on varma: Yariv Levin ei ole vain yksi ministeri muiden joukossa. Hän on mies, joka pakottaa Israelin päättämään, millainen demokratia se haluaa olla. Ja sieltä, missä me istumme, näyttää siltä, ettei hän aio perääntyä tuumaakaan.