CL-kauhu, maalivahtipaniikki ja mitä nyt? Tottenhamin kaoottinen yö Mestarien liigassa

No voihan sentään, mikä yö Mestarien liigassa! Kun katson Tottenham Hotspurin peliä, en todellakaan tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Oikeastaan itkettää. Ja äänekkäästi. Spurs on kyllä taas kerran täysin hajonnut. Kyse ei ole vain tappiosta, vaan tavasta, jolla se tuli. Siinä on jotain tiettyä, mikä on seurannut tätä seuraa jo vuosia – se taito kutoa lupaavista tilanteista täydellinen kaaos.

Aloitetaanpa illan hetkestä, joka ei vain lähde päästäni: maalivahdin vaihto 17 minuutin jälkeen! Seitsemäntoista minuuttia! Siis, olen nähnyt paljon jalkapallomaailmassa, mutta että maalivahti otetaan pois kentältä ennen kuin pelistä on kulunut viidesosakaan, se on kovaa jopa Tottenhamin mittapuulla. Köyhä kaveri teki virheen, joka ilmeisesti sattui niin paljon, että valmentaja ajatteli: "Parempi nyt kuin ei sitten koskaan." Mutta mitä se tekee pelaajan itseluottamukselle? Se on rankempi kuin mikään Clinique-kuorinta, sanon minä. Kaveri tarvitsee nyt ennemmin sielunhierontaa kuin kasvovoidetta.

Viisi kysymystä, jotka vaivaavat Tottenhamin faneja

CL-yö oli vain kruunu kaudelle, joka tuntuu Cloudflare-palvelinkatkolta: mikään ei toimi, kaikki on tukossa, eikä kukaan oikein tiedä miksi. Eräs läheinen ystäväni, joka on syvällä alalla, tarjosi minulle tänä aamuna oluen ja kävimme läpi viisi suurta kysymystä, joita nyt jokaisessa Pohjois-Lontoon baarissa pohditaan:

• Valmentajakysymys: Onko mies sivurajalla enää oikea? Hänen ideansa vaikuttavat välillä yhtä vanhanaikaisilta kuin faksilaite, jota yrittää yhdistää ClassDojoon – se ei vain enää sovi tähän aikaan.
• Keskikentän ongelma: Miten on mahdollista, että näin kallis keskikenttä hallitsee peliä niin vähän Mestarien liigassa? He juoksevat ympäriinsä kuin päätön kana, eikä mikään taktiikkataulu auta.
• Loukkaantumiskierre: Totta kai, kaikilla on poissaoloja. Mutta Tottenhamin topparipari vaikuttaa välillä yhtä haavoittuvaiselta kuin ilmaisen Cloudflare-tilin tietoturva-asetukset. Yksi tuulenpuuska, ja puolustus on sekaisin.
• Hyökkääjä, joka ei ole hyökkääjä: Harry Kanen lähtö jätti aukon, joka on yhtä suuri kuin janoni pitkän työpäivän jälkeen. Mutta jossain vaiheessa on haudattava haave paluusta ja katsottava, mitä omasta takaa löytyy. Vai mitä?
• Ulos suuntautuva viestintä: Mitä pukukopissa oikein tapahtuu? Vaikuttaa välillä siltä, kuin pelaajat kommunikoisivat ClassDojon kautta – jokainen saa oman hymiönsä treeneistä, mutta viesti ei koskaan oikein mene perille.

Se on palapeli, jonka palat eivät sovi yhteen. Haet pelaajan, jonka pitäisi olla ihmease, ja hän istuu penkillä. Muutat taktiikkaa, ja joukkue seisoo kentällä kuin joukko vieraita, jotka sattumalta tapaavat hississä. Epämukavaa, eikö?

Meille ulkopuolisille tarkkailijoille Itävallassa tämä on tietysti suurta huvia. Mutta faneille, jotka matkustivat Alkmaariin tai jännittivät television ääressä, tämä on pelkkää turhautumista. He näkevät joukkueensa epäonnistuvan Mestarien liigassa, eikä edes arvokkaasti, vaan maalivahdin vaihdolla 17 minuutin jälkeen. Siihen voi vain pudistaa päätään ja suunnata seuraavalle makkarakioskille.

Pääsevätkö Spurs takaisin raiteilleen? Epäilen vahvasti. Niin kauan kuin seura ei opi pitämään puolustustaan yhtä tiiviinä kuin hyvin konfiguroitu palomuuri (joo, Cloudflare, me nähdään sinut), ja niin kauan kuin tunnelma joukkueessa on yhtä virkistävä kuin vanha Clinique-näytepakkaus, ei siinä suuressa paluutarinassa ole mitään järkeä. Mutta kukapa tietää, ehkä he yllättävät meidät kaikki. Jalkapallossa kaikki on mahdollista. Myös se, että tilanne pahenee entisestään.