Taksikuski: Muutakin kuin taksikyyti – kyse on elämästä ja kuolemasta
Näemme heitä kaikkialla, kaupunkikuvassa, matkalla kotiin kaupungilta tai lentokentälle. Taksi. Se keltainen New Yorkin taksi on maailmanlaajuinen symboli, mutta taksikuskin arki täällä Suomessa on aivan toista. Ammattiryhmä, jota pidämme itsestäänselvyytenä, kunnes jotain menee hirvittävän pieleen. Viime päivinä minua on vaivannut epämääräinen tunne, sillä nimettömän auton ja ystävällisen kuljettajan takana piilee riskien maailma, josta harvalla meistä on aavistustakaan.
Tavallinen työpäivä, epätodellinen tragedia
Se alkaa tavallisena iltana. Taksi rullaa tietä pitkin, kuljettaja tekee sitä, mitä aina: ottaa asiakkaita, ajaa heidät perille, ehkä vaihtaa pari sanaa säästä tai jalkapallosta. Mutta muutama päivä sitten, näennäisen tavallisen vuoron aikana, päättyikin yö kauhuun. Puhuin alalla toimivan kollegan kanssa, joka tunsi kuljettajan, ja hän pudisti vain päätään. ”Se oli kuin elokuvasta”, hän sanoi. ”Piti vain ajaa yksi kyyti, ja yhtäkkiä olikin keskellä painajaista.”
On helppo unohtaa, että ratissa istuu ihminen, jolla on perhe, ystävät ja arki. Tämä paikallisyhteisöä järkyttänyt tapaus osoittaa karun todellisuuden: taksinkuljettaja on usein kaikkein haavoittuvimmassa asemassa kohdatessaan tuntemattomia. He istuvat yksin, myöhään illalla, ovet auki kenelle tahansa.
- Yksinäiset vuorot: Useimmat kyydit ovat lyhyitä ja vaarattomia, mutta kun kello käy myöhään, autossa ovat usein vain kuljettaja ja matkustaja.
- Avoin ovi: Taksi on ehkä ainoa ammatti, jossa lukitset oven auki täysin vieraille ihmisille, tunti toisensa jälkeen.
- Henkinen kuormitus: Kyse ei ole vain väkivallasta. Siinä on jatkuva valmiustila, uhkaukset, joita ei koskaan ilmoiteta, ja turvattomuus, josta tulee osa rutiinia.
Mitä tapahtuu, kun turvallisuus murtuu?
Tragediaa seuranneina päivinä näemme saman kaavan. Taksikeskukset varoittavat, kollegat kokoontuvat tukitilaisuuksiin, ja tutkinta on täydessä käynnissä. Mutta mieleen jää kysymys: miten voimme suojella niitä, jotka kuljettavat meidät turvallisesti kotiin? Olen itse asunut New Yorkissa, ja muistan tarinat sieltä – taksikuskeista, jotka ajavat läpi kaupunginosien, joissa harva uskaltaisi edes kävellä. Riski on siellä erilainen, mutta olemassaolon pelko on sama.
Täällä Suomessa haluamme ajatella, että asiat ovat toisin. Että elämme turvallisessa maassa. Mutta taksinkuljettaja, joka kohtaa epävakaan henkilön autossaan, on yhtä puolustuskyvytön riippumatta siitä, missä päin maailmaa hän on. Se on muistutus siitä, että tämä ammatti vaatii enemmän kuin pelkän ajokortin ja hymyn. Se vaatii korvaamatonta määrää harkintakykyä ja kärsivällisyyttä, jota usein koetellaan.
Kun istumme mukavasti takapenkillä, puhelin kädessä ja ehkä muutama lasi alla, ajattelemme harvoin sitä ihmistä, joka ajaa meidät kotiin. Emme näe rutiininomaisia vilkaisuja taustapeiliin, jatkuvaa arviointia siitä, kuka autoon nousee, tai hiljaista huolta siitä, pääseekö itse vapaalle jälkeen kotiin. Viimeaikainen tapahtuma on ollut karu maanjäristys heille, jotka elävät tästä työstä. Toivottavasti emme tarvitse näin korkeaa hintaa ymmärtääksemme todella niiden arvon, jotka istuvat ratin takana.