Peter Hummelgaard: On puhuttavaa – oikeusministerin henkilökohtainen näkökulma vallasta ja medioista
Ei tarvitse mennä montaa viikkoa taaksepäin löytääkseen esimerkkejä siitä, että Peter Hummelgaard (S) on ollut kiireinen. Huhut Tanskan taivaalla tapahtuneesta toiminnasta, joka sai viranomaiset sulkemaan teitä ja evakuoimaan, ovat täyttäneet mediat. Keskellä tätä kaikkea oikeusministerillä oli vastuullaan selittää hämmentyneelle kansalle, mitä oikein oli tekeillä. Tai ainakin, mitä hän pystyi kertomaan tapahtumista. Sillä, kuten tällaisissa tapauksissa usein on, viranomaisten vaitiolo oli korvia huumaavaa, ja kysymykset jonottavat yhä: Kuinka paljon poliisi tiesi? Milloin he tiesivät? Ja miksi emme saa tietää koko tarinaa tänään?
Äänikirja puhetorvena
Juuri tähän myrskyn silmään ministeri nyt lanseeraa tähän mennessä henkilökohtaisimman teoksensa. Äänikirja "On Puhuttavaa - Peter Hummelgaard - Äänikirja" ei ole perinteinen poliittinen muistelmateos eikä kuiva puolueohjelma. Se on pikemminkin yritys puhua ilman sitä suodatinta, jonka virkakieli ja lehdistötilaisuudet usein viestien päälle asettavat. Siinä hän yrittää selittää omia pohdintojaan, turhautumistaan mediakuvaan ja ehkä myös antaa oman näkemyksensä siitä, miksi me kansalaiset usein tunnemme, että meitä pidetään pimennossa.
Vireillä olevan tapauksen jälkimainingeissa, jossa useat riippumattomat lähteet ovat tuoneet esiin tarinan todistajista, jotka kokivat tulleensa poliisin sivuuttamiksi, luottamus järjestelmään on polttava peruna. "Poliisi kiisti, että oli kyse lennokeista", kuului otsikko, ja se laukaisi somekohun ja spekulaatiot. Oliko se sitten jotain muuta? Ja miksi sitä ei vain sanota suoraan? Juuri tällaisia kommunikaation puutteita Peter Hummelgaard pyrkii käsittelemään uudessa formaatissaan.
Äänestäjiä on valistettava - mutta mielellään ei liikaa
Ministerin aloitteessa piilee paradoksi. Toisaalta hän haluaa näyttäytyä avoimena ja rehellisenä poliitikkona, joka pitää sormensa kansan pulssilla. Toisaalta hänellä on ministerinä pääsy salaisiin tietoihin, joita hän ei luonnollisestikaan voi jakaa. Useat kommentaattorit ovat huomauttaneet hienoisesta tasapainottelusta: "Äänestäjiä on valistettava - mutta mielellään ei liikaa." Tätä tasapainoa Hummelgaardin on yritettävä kulkea äänikirjassaan. Hän haluaa vaikuttaa läsnäolevalta, mutta hän ei voi vaarantaa turvallisuutta.
Tämä on näytelmää yleisölle, mutta se on myös sympaattinen ele. Sillä kun keskustelu kääntyy siihen, etteivät tanskalaiset voi hyväksyä sitä, että koko tarina uutisvyyhdin takana Tanskassa on yhä hämärän peitossa, se osuu johonkin perustavanlaatuiseen. Emme jaksa enää puolitotuuksia. Haluamme suoran vastauksen. Ja jos emme voi sitä saada, haluamme ainakin selityksen sille, miksi emme voi sitä saada.
Mitä voimme odottaa kirjalta?
Äänikirja on kiinnostava median valinta. Se on intiimimpi kuin sanomalehtiartikkeli, spontaanimpi kuin tv-puhe. Kun Hummelgaard lukee sen itse, voimme kuulla äänestä, uskooko hän itse siihen, mitä sanoo. Se on riski, sillä sävy voi helposti muuttua liian opettavaiseksi tai teennäisen henkilökohtaiseksi. Mutta potentiaali on olemassa.
Uskon, että tulemme kuulemaan:
- Vallan yksinäisyys: Miltä tuntuu kantaa vastuu, kun kriisit vyöryvät ja kaikki vaativat vastauksia?
- Median uutisointi: Hänen rehellinen (ja varmasti värikäs) näkemyksensä metsästyksestä uutisotsikoille, joka usein luo enemmän hämmennystä kuin selkeyttä.
- Tapaus taivasaktiviteetista: Se tietysti nousee esiin. Mitä hän pystyi tuolloin sanomaan, ja mitä hän oikein ajatteli suljettujen ovien takana?
- Henkilökohtainen hinta: Mitä maksaa olla maan ehkä vihatuimman ministerin asemassa ajoittain?
Oli miten oli, "On Puhuttavaa" on enemmän kuin pelkkä äänikirja. Se on poliittinen kannanotto. Se on yritys palauttaa yhteys vallanpitäjien ja äänestäjien välille aikana, jolloin epäluulo kytee pinnan alla. Ja meille seuraajille on jännittävää kuulla, onnistuuko Peter Hummelgaard todella kertomaan meille jotain uutta - vai jääkö se vain yhdeksi taitavasti muotoilluksi latteudeksi, joka haihtuu ohuen ilmaan.