Jo Nesbø palaa – suoratoistojätti tarttuu teokseen "Pansarhjärtat" (The Leopard)

Siitä on kuiskailtu vuosikausia, spekuloitu kirjablogeissa ja keskusteltu kiivaasti kahvihuoneissa. Tapahtuuko se koskaan? Nyt vastaus on tässä. Jo Nesbø, norjalaisen rikoskirjallisuuden kiistaton kuningas, on vihdoin saanut rakastetun (ja koetellun) etsivänsä Harry Holen astumaan suurimmalle mahdolliselle näyttämölle. Yksi suurista suoratoistotoimijoista ei ole vain ostanut oikeuksia – se on muuttanut yhden Nesbøn ylistetyimmistä romaaneista, "Pansarhjärtat" (alkuperäisnimeltään The Leopard - Jo Nesbo), sarjaksi, josta on tulossa koko kansan puheenaihe.

Niille meistä, jotka ovat seuranneet Harry Holea hänen ensimmäisistä harha-askelistaan "Lepakkomiehessä", tämä on kuin unelman täyttymys. "Pansarhjärtat" ei ole mikä tahansa dekkari. Tämä on se kirja, jossa Nesbø todella antaa päähenkilönsä käydä läpi helvetin – kirjaimellisesti. Juonen siirtyminen kylmästä Oslosta Kongon tunkkaiseen viidakkoon on nerokas veto, joka asettaa Holen ympäristöön, jossa hän on eksyneempi kuin koskaan. Se, että panostus kohdistuu juuri tähän teokseen, osoittaa, että taustalla olevat tahot ovat ymmärtäneet, ettei yksi sateinen skandinaavinen noir -sarja enää riitä. Tässä on kyse eksistentiaalisesta kauhusta, sadistisesta murhaajasta, joka käyttää omituista välinettä, ja yksinäisestä spurgusta, joka pakotetaan esiin vapaaehtoisesta karkotuksestaan.

Tuotantoon perehtyneiden lähteiden mukaan he ovat onnistuneet vangitsemaan sen raa'an ja epämukavan tunnelman, joka tekee Nesbøn kirjoista niin vaikeita laskea käsistään. Kyse ei ole vain siitä, kuka on murhaaja – vaan siitä, mitä ihmiselle tapahtuu, kun hänet viedään äärirajoilleen. Sen, mikä tekee tästä panostuksesta niin mielenkiintoisen, on se, että Jo Nesbø itse on mukana tuotannossa. Sen huomaa. Kyseessä ei ole anonyymi teollisuuskoneisto, joka on jauhanut hänen tarinansa tunnistamattomaksi tomuksi. Tässä tuntee hänen kädenjälkensä, sen ironisen sävyn ja täydellisen sentimentaalisten oikoteiden puutteen, jokaisessa kuvassa.

Mitä me suomalaiskatsojat voimme sitten odottaa, kun sarja saapuu? Annas kun jaan sen kolmeen kohtaan, jotka saavat minut uskomaan, että tästä tulee vuoden rikosmenestys:

• Näyttelijä, joka uskaltaa tarttua Harry Holeen: Oikean henkilön löytäminen kantamaan tätä rikkinäistä, itsetuhoista mutta loistavaa roolia on äärimmäisen tärkeää. Roolitusvastuussa olleet ovat valinneet näyttelijän, joka ymmärtää, että Harryn vahvuus ei ole toimintasankarina olemisessa, vaan hänen täydellisessä haluttomuudessaan olla juuri se. Hän on mies, joka vedetään pimeyteen, ei se, joka sitä jahtaa.
• Ympäristöt, jotka hengittävät: Norjan erämaa ei ole koskaan näyttänyt kauniimmalta – eikä uhkaavammalta. Mutta erityisesti Kongossa kuvatut kohtaukset erottuvat joukosta. Kun näkee Harry Holen, Oslon äärimmäisen kaupunkilaisrotan, vaeltamassa kosteassa viidakossa, se luo epämukavuuden tunteen, joka painaa masussa.
• Kyseessä on The Leopard: Vihkiytymättömille "Pansarhjärtat" lukeutuu usein sarjan parhaisiin osiin. Tässä teoksessa Nesbø todella saavuttaa täyden potentiaalinsa tarinankertojana. Juoni on niin tiukka, että se melkein viiltää, ja eksistentiaaliset kysymykset ovat painavampia kuin koskaan.

Kun taustalla on maailmanlaajuinen suoratoistojätti ja käsikirjoituksen raaka-aine on jo ennestään maailmanluokkaa, tällä sarjalla on kaikki mahdollisuudet tehdä Jo Nesbølle se, minkä "True Detective" teki Yhdysvaltain etelävaltioiden gotiikalle. Se on synkkää, se on kaunista, ja siltä on täysin mahdotonta välttyä. Meistä, jotka ovat eläneet Harry Holen rinnalla vuosia, tuntuu siltä, että hän vihdoin saa sen näyttämön, jonka ansaitsee. Ja niille, jotka eivät ole vielä astuneet Nesbøn universumiin: tämä on teidän tilaisuutenne ymmärtää, mistä kaikessa metelissä on kyse. Kannattaa ladata akut – sillä kun tämä julkaisu tulee, siitä tuskin puhutaan muuta.

Pohjoismaisen rikosviihteen uusi kulta-aika?

On helppo kuvitella, että olemme nähneet jo kaiken pohjoismaisissa dekkareissa. Mutta kun raskassarjalainen kuten Jo Nesbø ja yksi suurista alustoista yhdistävät voimansa tulkitsemaan juuri "Pansarhjärtatia" (The Leopard), on kyse koko genren riman nostamisesta. Tämä ei ole vain sarja; se on muistutus siitä, miksi ylipäätään alun perin aloimme lukea tällaisia tarinoita. Sanon vain: varautukaa.