Goldman Sachs, Jean-Jacques ja öljysokki: kolmen Goldmanin tarina, joka ravistelee Ranskaa

Joskus yksi ainoa sukunimi tuntuu määrittävän uutisvirran tahtia. Tällä viikolla keskusteluissa vilahtelee "Goldman" – öljysokin pelon ja työmarkkinoiden kuohuntojen keskellä. Eikä yhtä, vaan kolmea. Kolme eri tapaa tarkastella ympäröivää maailmaa: rahoitusmaailman kylmän rationaalisuuden, polttoaineen hinnannousun ja tietynlaisen musikaalisen melankolian kautta.

Öljysokki ja uhrattu sukupolvi

Aloitetaan siitä, joka on viime päivinä saanut markkinat värisemään. Pariisilaisilla kaupankäyntilattioilla kiertänyt sisäinen raportti, jonka pääkohdat vuotivat julkisuuteen, toimi kylmänä suihkuna. Keskeinen skenaario ei ole kaunis. Nykyiset geopoliittiset jännitteet – erityisesti Hormuzinsalmen tilanne – ja Yhdysvaltain hallinnon arvaamaton reaktio huomioon ottaen analyysi ennustaa, että olemme matkalla tarjontashokkiin.

Käytännössä meille tavallisille kuolevaisille tämä tarkoittaa raakaöljyn tynnyrihintaa, joka saattaa nousta vuosien takaisiin ennätyslukemiin. Mutta kyse ei ole pelkästä käyrästä kuvaajassa. Kyseessä on shokkiaalto, joka iskee ensin lompakkoon ja sitten työllisyyteen. Suuret yhdysvaltalaispankit varoittavat dominoefektistä: energian hinnan räjähdysmäinen nousu painaa väistämättä yritysten katteita, erityisesti logistiikka- ja teollisuusalalla. Ja kun katteet kiristyvät, rekrytointisuunnitelmat alkavat viimeistään jäätyä.

• Autoteollisuus: jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa, uhkana vauhdin hidastuminen.
• Tieliikenne: katteet ovat jo nyt pohjamudissa, rekrytointien lykkäykset väistämättömiä.
• Rakennusala: raaka-aineiden hinnannousu tekee osasta hankkeita kannattamattomia.

Tätä ekonomistit kutsuvat kuuluisaksi dominoefektiksi. Ja jos shokki pitkittyy, ei kyse ole enää pelkästään polttoaineen hinnasta, vaan koko vuokratyömarkkina saattaa hyytyä kevään loppuun mennessä. Analyysin ansio on ainakin selkeydessä: taaksepäin katsominen ei riitä, sillä tie edessä on täynnä kuoppia.

Goldmanin veljekset – perheasia

Mutta lukujen ja ennusteiden pyörteissä toinen Goldman muistuttaa, että elämä ei ole pelkkää osinkoa. Jean-Jacques, tietenkin. Häntä on vaikea olla ajattelematta, kun yleinen tunnelma käy raskaaksi. Hänen pojastaan Michaelista on puhuttu paljon viime aikoina. Michael Goldmanilla ei ehkä ole isänsä uraa, mutta hän kantaa nimeä, joka soi kuin sävellys Ranskan kulttuurimaisemassa.

Samaan aikaan kun talouslehdistö repii käsistään suhdanneraportteja, suuri osa maasta näyttää etsivän sävelmää vaihtoehtoiseksi ajatukseksi. Ja kummasti sukunimi nousee jälleen esiin. Ronald Goldman, Jean-Jacquesin vanhempi veli, mainitaan usein taustalla – muistutuksena perheestä, joka tuli kaukaa ja jätti lähtemättömän jäljen ranskalaiseen laulumusiikkiin. Se on eräänlainen vakautta ja ankkuri mediamaisemassa ja taloudessa, joka on karkaamassa käsistä.

Huomiota herättää tämä kaksijakoisuus. Toisaalla on amerikkalainen Goldman, koneisto, joka ennustaa taantumia ja laskee ohjusten vaikutuksen bensiinin litrahintaan. Toisaalla on ranskalaiset Goldmanit, jotka puhuvat perinnöstä, jatkuvuudesta ja resilienssistä. Tämä lienee tämän viikon todellinen paradoksi: seuraamme lukuja tietääksemme, säilyykö työpaikka, mutta viritämme korvamme musiikille muistaaksemme, miksi aamuisin ylös noustaan.

Kun työmarkkinat kohtaavat populaarikulttuurin

Ajoitus on kiinnostava. Eilen keskustelin erään insinöörialan rekrytoijan kanssa. Hän kertoi, että asiakkaat ovat ennusteiden energiasokin pitkittymisestä alkaneet aristella. "He eivät enää halua palkata uutta väkeä, vaan haluavat nähdä, minkä värisenä sähkölasku ensi kuussa kolahtaa postilaatikkoon", hän totesi. Tämä arkuus yhdistettynä palkkapaineisiin luo räjähdysherkän sekoituksen.

Tässä onkin se ongelman ydin. Usein sanotaan, että nuoret (kuuluisa Z-sukupolvi) ovat irrallaan työmarkkinoista. Mutta kun katsoo nyt hahmottuvaa kuvaa – työmarkkinoista, jotka voivat kääntyä päälaelleen, jos öljyn hinta pysyy korkealla – on todettava, että heidän huolensa epävakaudesta on täysin rationaalinen. He perivät maailman, jossa kriisit seuraavat toisiaan eivätkä jätä aikaa hengähtää.

Mitä jää sitten käteen tältä Goldman-viikolta? Toisaalta karu todellisuus: analyysitalot valmistavat meitä taloudellisesti epävarmoihin aikoihin. Toisaalta jatkuva lempeys: Jean-Jacques Goldmanin perhe muistuttaa, että kulttuuri, laulu ja perinnön siirtäminen ovat tukipilareita, jotka eivät horju, vaikka markkinat sekoaisivat. Näinä epävarmoina aikoina se on ehkä ainoa analyysi, joka pitää kutinsa.