Polttoainepula Australiassa: Kuinka toimitushäiriöt kurittavat syrjäseutuja ja teollisuutta

Tiedätkö, tilanne on todella vakava, kun huoltoasemalla Rockhamptonin länsipuolella mittari on teipattuna kiinni. Tämä on arkea parhaillaan suuressa osassa Queenslandin syrjäseutuja ja muuallakin. Ei ole kyse vain muutamasta pumppuasemasta, joilta loppuu korkealuokkainen bensa – tämä on täysimittainen logistinen painajainen, joka uhkaa pysäyttää osia taloudesta.

Olen jutellut rekkakuskien ja viljelijöiden kanssa, jotka elävät tätä painajaista. Yksi kuljettaja Longreachin liepeiltä kertoi vähentäneensä kalustoaan 30 prosenttia, koska paluumatkan polttoainetta ei yksinkertaisesti voi taata. Kyse ei ole vain siitä, että saadaan lava kyytiin ja kaupunkiin; on saatava liikkumaan vilja, karja ja kaikki tarpeellinen, mikä pitää nämä yhteisöt elinvoimaisina. Kun diesel ei virtaa, koko ketju hyytyy.

Hallitsematon ketjureaktio maaseudulla

Alkutuottajille tämä ei voisi tulla huonompaan aikaan. Satoaika on ovella, ja leikkuupuimurit tarvitsevat päivän mittaan paljon muutakin kuin pienen hörpyn. Kuulemme jo nyt, että lannoitetoimitukset takkuilevat – jos rekan tankki on tyhjä, ei tarvikkeita saada perille. Ja jos sato ei liiku, älä odota ruokakauppojen hintojen pysyvän ennallaan. Lyön vetoa, että tämä on joillekin perheille pahempi isku kuin kuivuus; kuivuuden sentään näkee tulevan. Tämä polttoaineshokki on iskenyt kuin ukkoskuiva kesämyrsky.

Ei kaivosteollisuuskaan tästä selviä. Bowenin altaan kaivokset tarvitsevat jatkuvaa dieselin virtaa, jotta koneet pysyvät liikkeessä. Jos toimitukset katkeavat, siitä kärsii tuotannon lisäksi koko seutukunnan työväestö, joka on riippuvainen työvuoroista. Kun noista langoista aletaan nykiä, koko kangas purkautuu.

Miksi tällä kertaa tuntuu erilaiselta

Polttoainekriisejä on koettu ennenkin, mutta taustalla olevat ongelmat ovat nyt syvemmällä. Tämä pakottaa vihdoin keskustelemaan siitä, miten tämä maa saa energiansa, erityisesti ne alueet, jotka eivät ole valtakunnanverkon piirissä. Yhtäkkiä jokainen on asiantuntija varautumisessa – ja mieleeni tulee vuosia sitten Etelä-Australiassa tehty työ kuljetuksen hätätilaprotokollien parissa. Tuollaista ennakointia tarvitaan nyt koko maahan, koska nykyinen järjestelmä osoittaa säröilynsä.

• Liikenteen halvaantuminen: Kuljetusyritykset kieltäytyvät töistä, koska paluumatkan polttoainetta ei voida taata.
• Maatalouden pysähtyminen: Sadonkorjuuta ja ruiskutuksia lykätään tai supistetaan.
• Vaikutukset vähittäiskauppaan: Pienten paikkakuntien huoltoasemat kamppailevat pysyäkseen auki, jättäen paikalliset oman onnensa nojaan.

Katse välittömän korjauksen yli

Pidemmällä tähtäimellä meidän on oltava fiksumpia. Meillä on valtavat maakaasuvarat – on korkea aika todella ajaa ajatusta sen jalostamisesta liikenteen polttoaineiksi. Se ei ratkaise tämän viikon kriisiä, mutta se on itsestäänselvyys tulevaisuuden energiavarmuudelle. Joissakin Whitehallissa vuosien varrella kiertäneissä muistioissa tätä on vahvasti perusteltu: oman kaasun käyttäminen omien rekkojemme ja autojemme polttoaineena on järkevää.

Ja sitten on uusiutuvan energian puoli. Siellä korvessa, missä jokainen litra on tuotava rekalla, paikallisen tuotannon viehätys on ilmeinen. Luin hiljattain projektisuunnitelmaa, jossa yhdistettiin suolanpoisto aurinkoenergiaan syrjäisille kylille – tarve dieselin käytölle vesipumpuissa poistuisi kokonaan. Sellaista ajattelua meidän on vauhditettava, varsinkin kun näkee, miten hauras polttoaineen toimitusketju voi olla.

Vilkaisu rajojemme ulkopuolelle

Kyse ei ole tietenkään vain Australian päänsärystä. Katsotaanpa paikkoja kuten Marokko – vuonna 2022 he joutuivat kiristämään energiapolitiikkaansa globaalien paineiden vuoksi, uudistamaan tukia ja nopeuttamaan vaihtoehtoja. Emme ehkä ole vielä siinä pisteessä, mutta jos tämä jatkuu, älä ihmettele, jos Canberrassa aletaan katsella samanlaisia toimia. Viesti joka suunnalta on sama: ohuiden toimituslinjojen varaan rakentaminen on uhkapeliä, jota emme voi jatkaa.

Juuri nyt prioriteetti on kuitenkin saada polttoainetta niiden ihmisten tankkeihin, jotka pitävät tämän maan käynnissä. Seuraavat viikot näyttävät, olemmeko oppineet mitään aiemmista säikähdyksistä – vai heittelemmekö noppaa vain, kunnes tankki on tyhjä.