The Capture palaa: Miksi kolmas kausi on BBC:n hermoja raastavin trilleri tähän mennessä

Myönnetään suoraan: BBC:n sunnuntai-illat ovat kaivanneet kunnon adrenaliinipitoista, paranoidista draamaa, joka ei vaadi pukudraamaa tai murhaa idyllisessä kyläpahasessa. Ei muuta kuin sohvalle, sillä The Capture on palannut, ja se iskee kuin suora otsaan. Uutta kautta on takana kolme jaksoa, ja ellet ole jo liimautunut iPlayeriin, jäädät paitsi vuoden parhaasta tv-sisällöstä. Unohda, mitä luulit tietäväsi deepfake-videoista ja vakoilupeleistä – tämä kausi nostaa paranoidisuuden aivan uudelle tasolle ja päästää sen valloilleen vallan käytävillä.

Carey on palannut, ja ase lämmittää kättä

Kun viimeksi tapasimme ylikomisario Rachel Careyn (upea Holliday Grainger), hän oli juuri paljastanut Correctionin, tiedustelupalvelun salaisen videomanipulaatio-ohjelman. Nyt on vuosi kulunut, eikä Carey enää pelkästään kolkuttele ovia. Hän toimii terrorismin torjunnan päällikkönä. Hän on kivunnut tikapuilla huipulle, mutta kuten sarjaa seuranneet tietävät, ylennys Ben Chananin maailmassa ei ole etuoikeus vaan pikemminkin maalitaulu selkään.

Grainger mainitsi hiljattain, että tällä kertaa Carey kantaa asetta ensimmäistä kertaa. "Uusien taitojen oppiminen on aina hauskaa", hän nauroi, "ja oli mahtavaa tuntea itsensä hetken toimintasankariksi!" Ja sen kyllä huomaa. Hänessä on uudenlaista lujuutta, väsymystä, joka kumpuaa tietoisuudesta, että järjestelmä on mädäntynyt ytimeltään. Hän yrittää toimia sääntöjen mukaan ja palauttaa kansalaisten luottamuksen valvontaan uuden kamerajärjestelmän avulla. Mutta kuten olemme oppineet, tässä maailmassa kuvaan luottaminen on typerän hommaa.

Pommi, petos ja pirullinen käänne

Luonnollisesti kaikki menee pieleen lähes välittömästi. Uusi kausi käynnistyy musertavalla ja tarkkaan suunnitellulla terrori-iskulla, joka horjuttaa Britannian hallintoa perusteitaan myöten. Ja osoittaakseen, ettei kukaan – ei todellakaan kukaan – ole turvassa, luoja Ben Chanan vetää maton alta ensimmäisten minuuttien aikana.

Varoitus juonipaljastuksista niille, jotka ovat jäljessä: Paapa Essiedun esittämä sisäministeri Isaac Turner ammutaan lehdistötilaisuudessa. Ihan noin vain. Pois. Chanan selitti hiljattain tätä kerronnallista ratkaisua ja oli tyypillisen tunteettomalla linjalla. "Kuudennessa jaksossa nähdään, miksi hänen – tiettyjen tahojen mielestä – piti mennä", hän selitti. "Mutta pohjimmiltaan on kyse Careyn seuraavan vaiheen käynnistämisestä". Ja hän on oikeassa. Nyt on henkilökohtaista. Salaliitto ei ole enää abstrakti, vaan se vaatii uhreja ja sysää Careyn takaisin leijonien luolaan.

Esittelyssä uudet kasvot (ja miksi he ovat loistavia)

Yksi The Capturen ovelimmista tempuista on sen roolitus. Jokainen kausi tuo mukanaan uuden hahmon, joka heittää dynamiikan täysin uusiksi. Tänä vuonna tämä hahmo on Killian Scott. Hän näyttelee Noah Piersonia, josta Grainger on sanonut, että hänessä on "niin monia eri puolia, ja jokainen jakso paljastaa hänestä uuden kerroksen". Scottin ambivalenttisuuden tulkinta on todella kutkuttavaa katsottavaa. Hän on sellainen tyyppi, josta ei saa katsettaan irti, koska ei voi tietää, pelastaako hän päivän vai polttaako hän koko paikan maan tasalle.

Hänen lisäkseen joukkoon liittyy huikea rivi lahjakkuuksia: Joe Dempsie, Andrew Buchan ja legendaarinen Ron Perlman CIA-agentti Frank Napierina, joka tuo menoon juuri sopivasti kokenutta ja rapakon takaista uhkaa. Näyttelijäkaarti tuntuu aidolta ja elävältä, antaen korkealentoiseen teknologiatrilleriin karhean ja realistisen pohjan.

Miksi emme voi kääntää katsettamme

Joten mikä The Capturessa oikein menee ihon alle? Se ei ole pelkkä tekniikka. Se on hiipivä kauhu siitä, että asiat, joiden varaan turvallisuutemme rakennamme – kamerat, data, viranomaiset – ovatkin aseita meitä vastaan. Careyn yritysten seuraaminen salaliiton selvittämiseksi samalla, kun hän tietää, että jokainen näkemänsä kuva voi olla valhetta, on kuin katsoisi korttitalon rakentamista hurrikaanin keskellä.

Ben Miles, joka näyttelee ikuisesti ristiriitaista komentaja Danny Hartia, tiivisti asian hiljattain osuvasti. Hän totesi, että jokainen kausi keksii itsensä uudelleen tuoden "draamaan ja toimintaan aivan uuden tason" säilyttäen samalla ydinparanoidisuuden. Siinä on se salainen kastike. Se on riittävän tuttua tuntuakseen kodilta, mutta tarpeeksi vääristynyttä pitääkseen hereillä öisin.

Tässä syyt, miksi sinun pitäisi katsoa (jos et jo katso):

• Holliday Grainger: Hänellä on elämänsä aika, yhdistäen rikostutkinnan rosoisuuden aitoon toimintasankarin fyysisyyteen.
• Panokset: He tappoivat sisäministerin ensimmäisessä jaksossa. Kukaan ei ole turvassa.
• Killian Scott: Hänen suorituksensa arvoituksellisena Noahina on jo itsessään katsomisen arvoinen.
• Paranoidisuus: Tekoälyn aikakaudella tämä on ainoa sarja, joka todella ymmärtää, kuinka pelottavan hauras todellisuutemme on.

The Capture esitetään sunnuntai-iltaisin klo 21 BBC One -kanavalla, ja koko kausi on katsottavissa boxsettina iPlayerissä. Jos et ole vielä sukeltanut mukaan, tyhjennä viikonloppusi. Mutta älä syytä meitä, jos alat katsella epäluuloisesti jokaista ohittamaasi valvontakameraa.