Palmusunnuntai 2026: Vatikaani yhdistää palmun perinteen rohkean kapteenin muistoon ja uskon ristiriitaisuuksiin
Tänä palmusunnuntaina Rooman ilmassa on toisenlainen tuoksu. Ei pelkästään suitsukkeen tai palmunoksien takia, joita uusi paavi Leo XIV siunaa Pietarinkirkon aukiolla, vaan koska täällä elää vahva muisto. On vain muutama viikko siitä, kun maailma hyvästeli Franciscuksen, ja tämä vuoden 2026 palmusunnuntai muodostuu hänen seuraajansa ensimmäiseksi suureksi koetukseksi. Ja usko pois – ilmassa ei ole pelkkää juhlavuutta, vaan myös tarina laivakapteenista, joka kieltäytyi jättämästä omiaan.
Vatikaanissa on nimittäin haluttu, että tänä vuonna palmusunnuntai ei ole pelkkä pääsiäisviikon aloitus, vaan myös nimenomainen kunnianosoitus alkukristillisille marttyyreille... ja yhdelle rohkealle nykyajan merimiehelle. Messussa paavi Leo XIV muistuttaa tuosta kapteenista, joka keskellä myrskyä – ei kovin erilaista kuin se, joka riehui Yhdysvaltain Keskilännessä palmusunnuntaina 1965 tapahtuneessa tornadoaallossa – päätti jäädä laivaan pelastaakseen pakolaisia hyppäämättä pelastusveneeseen. Kuva on voimakas: oliivin- ja palmunoksia kietoutuneina yhteen rohkeuden kanssa, jonka ymmärsi, että usko osoitetaan teoilla, ei tyhjillä rukouksilla.
Samaan aikaan täällä alhaalla, kuolevaisten maailmassa, ei voi olla miettimättä raakoja ristiriitoja, joissa elämme. Lueskelen näinä päivinä kirjaa Ne joilla on ja ne joilla on jahteja: Kertomuksia äärimmäisen rikkaiden elämästä, joka ironisella ja raadollisella tavalla kuvaa superrikkaiden elämää, heidän katsettaan maailmaan oman veneensä kannelta, välittämättä mistään aallokosta, joka voisi tahrata heidän tiakkipuukansiaan. Ristiriita tuntuu melkein raamatulliselta: toisaalla palmunoksat, jotka ylistivät Kristusta kuninkaana (ja joista muutamaa päivää myöhemmin tulisi todistamaan hänen tuomionsa); toisaalla nämä jahtiparatiisit eliitille, joka ei ole koskaan tarvinnut astua märälle maalle auttaakseen ketään. Missä on palmusunnuntain henki tuossa samppanjan ja yksityisten venelaitureiden maailmassa?
Ehkä siksi olen kiinnittänyt huomiota yhteen vähäiseen tarinaan, joka on liikkunut näinä päivinä: tarinaan Lee Holmesista. Hän ei ole kuuluisa nimi, ei sankarikapteeni eikä jahtimagbaari. Lee Holmes oli indianalainen maanviljelijä, joka menetti tilansa mutta pelasti naapurinsa tuossa katastrofaalisessa palmusunnuntain tornadoaallossa 1965. Hänellä ei ollut siunattuja palmunoksia, vain maata ja raunioita täynnä olevat kätensä. Vuosikymmeniä myöhemmin hänen pojanpoikansa on kirjoittanut Vatikaaniin kirjeen, jossa hän kertoo tästä ja pyytää, että emme tänä pääsiäisenä unohtaisi tavallisia ihmisiä, joiden ainoa rikkaus on solidaarisuus. Paavi Leo XIV on vastannut henkilökohtaisella viestillä, kuten minulle kerrotaan Pyhän istuimen lähteistä. Tuo, ystävät, on todellista palmusunnuntaita.
Joten kun katsot kulkueita, joissa askeleet ovat kukkien peitossa ja suitsukkeen tuoksu leijailee, muista myös, mitä se oksa, jota kannat kädessäsi, tarkoittaa:
- Se ei ole onnenamuletti, vaan sitoumus.
- Se ei ole helpon voiton symboli, vaan kuninkaan, joka ratsastaa aasilla, ei jahdilla.
- Se ei ole tyhjä perinne, vaan muisto niistä (kuten tuo kapteeni tai Lee Holmes), jotka panivat henkensä alttiiksi toisten puolesta.
Sillä loppujen lopuksi pääsiäinen ei ole palmunoksista tai suurista kulkueista. Se on puolen valitsemista: vallan, joka pitää kiinni jahteistaan, vai haurauden, joka kantaa ristiä. Tänä palmusunnuntaina tiedän selvästi, mihin uskoni asetan. Ja sinä, mitä sinä kannat käsissäsi?