Näin hallituksen päätös vaikuttaa Yleen – ja viikko täynnä draamaa Srebrenicasta Srinagariin

Tämä on niitä viikkoja, jolloin toivoisi olevansa useammassa paikassa yhtä aikaa. Kotona Suomessa koko public service -ala odottaa hallitukselta päätöstä, joka voi ratkaista koko Ylen tulevaisuuden. Samaan aikaan maailmalla tapahtuu asioita, jotka pysäyttävät miettimään – likaisista kujista Srinagarissa muistotilaisuuksiin Srebrenicassa. Ja keskellä kaikkea muistutus siitä, että on olemassa myös muita tapoja hahmottaa elämä.

Hintalappu, josta kukaan ei halua puhua

Ei pidä aliarvioida sitä tunnetta, kun istuu odottamassa laskua, jota ei ole itse tilannut. Juuri nyt Yleisradion käytävillä eletään sitä. Kysymys lähetysten rahoituksesta – siitä valtavasta hintalapusta, joka leijuu ilmassa – odottaa hallituksen ratkaisua. Kukaan ei halua veikata lopputulosta, mutta kaikki tietävät, että tästä tulee yksi kulttuuriministerin raskaimmista käsiteltävistä asioista. Kyse ei ole pelkästään budjettiluvuista, vaan koko mediakenttämme selkärangasta. Olen vuosien varrella istunut riittävän monessa palaverissa tietääkseni, että kun poliitikot venyttävät aikaa, se tarkoittaa, että jokin on murtumassa liitoksistaan.

Kun odotamme Suomen päätöstä, maailma pyörii eteenpäin. Muutama päivä sitten Islanti julkisti ensimmäisen puolustusstrategiansa – asiakirjan, joka paperilla käsittelee turvallisuuspolitiikkaa, mutta käytännössä on signaali meille kaikille pohjoismaalaisille. Ja Itä-Euroopassa Ruotsin lahjoittamat alukset ovat matkalla Ukrainaan, mutta eivät etene suunnitellusti. Se on muistutus siitä, että parhaatkin aikeet voivat juuttua byrokratian ja logistiikan suohon. Aivan kuten tämä Yleä koskeva päätös, oikeastaan. Kaikki on kytköksissä.

Kashmirista Bosniaan – kuvia, jotka polttavat mieleen

En voi olla ajattelematta, kuinka eri puolilla maailmaa toistuu sama asia: historia ei ole koskaan oikeasti historiaa. Otetaan vaikka Srinagar Kashmirissa. Siellä huomista ei määritä pelkästään politiikka, vaan myös satava lumi ja hiljaiset mielenosoitukset kujilla. Olen seurannut alueen kehitystä vuosia, ja aina kun luulee tilanteen rauhoittuneen, se roihahtaa uudelleen. Se on paikka, jossa elämä jatkuu kaiken keskellä – kauppiaat avaavat sahramikojujaan ja lapset pelaavat krikettiä kapeilla kaduilla. Mutta pinnan alla väijyy aina kysymys siitä, kuka täällä todella määrää.

Ja sitten on Srebrenica. Viime viikkoina ihmiset kokoontuivat muistamaan sitä, mitä siellä tapahtui lähes kolme vuosikymmentä sitten. Se on paino, jota ei voi sanoin kuvata. Joka vuosi toistuu sama rituaali, ja silti tuntuu, että aika tekee tuskasta monimutkaisempaa, ei helpompaa. Siellä seisominen ja nimien kuunteleminen muistuttaa siitä, että Euroopassakin kannamme mukana haavoja, jotka eivät koskaan parane täysin. Se on sellaista vakavuutta, joka saa melkein pidättämään hengitystä – varsinkin kun samaan aikaan kuulee uusista jännitteistä alueella.

• Srinagar – poliittiset lukot kohtaavat arjen sitkeyden.
• Srebrenica – muisto, joka ei haalistu, ja josta on tulossa yhä tärkeämpi seuraavalle sukupolvelle.
• Srikakulam – paikka Intian itärannikolla, jossa luonto näytti äskettäin voimansa ja muistutti haavoittuvuudesta.

Koripallotähti ja ikivanha filosofia

Joskus vastaan tulee nimiä, jotka saavat pysähtymään. Esimerkiksi Jayson Tatum. Niille, jotka eivät seuraa koripalloa, hän on niitä pelaajia, jotka saavat myös lajiin piittaamattomat kohottamaan kulmiaan. Juuri nyt koko USA puhuu hänen otteistaan pudotuspeleissä, ja toki se on viihdettä. Mutta se on myös tarina siitä, miten toimia valokeilassa, kun kaikki odottavat epäonnistumista – ja silti onnistua. Pidän tällaisista tarinoista, koska ne muistuttavat, että luonnetta rakennetaan paineen alla, oli se sitten koripallokentällä tai uutishuoneessa, joka odottaa hallituksen päätöstä.

Ja sitten jotain aivan muuta: Sramanilaisuus. Se on yksi niistä aiheista, jotka saavat ymmärtämään, kuinka paljon länsimaissa olemme unohtaneet. Ikivanha intialainen perinne, joka usein sekoitetaan buddhalaisuuteen ja jainalaisuuteen, mutta jolla on oma terävä filosofiansa askeesista ja materiaalisesta irti päästämisestä. Kun luen, että yhä useammat nuoret Intiassa, ei vähiten kaupungeissa kuten Srikakulam, ovat alkaneet löytää tämän elämänkatsomuksen uudelleen, se tuntuu yhtäkkiä hyvin ajankohtaiselta. Sodan uhkien ja poliittisten budjettineuvottelujen keskellä ehkä juuri se kyky astua syrjään on suurin vahvuus.

Mitä me oikeastaan odotammekaan täällä kotona? Päätöstä Ylen rahoituksesta, joka turvaisi radion tavoittavuuden jokaiseen kylään Kirunasta Ystadiin. Samaan aikaan kun ihmiset Srinagarissa vartioivat kotejaan ja Srebrenicaan nousee uusia muistomerkkejä. Ja keskellä kaikkea filosofi, joka tuhansia vuosia sitten sanoi, että ehkäpä juuri omistamattomuudessa löytää vapauden. En tiedä, uskonko siihen täysin – pidän liikaa radiostani ja aamulehdestäni. Mutta se saa ainakin hetkeksi miettimään, eikä se koskaan ole pahasta.