National Gridin 60 miljardin punnan uhkapeli: Miksi tämä energiajätti uudistaa Britannian tulevaisuutta

Kun kävelee nykyisin sähköasemien ohi, ilmassa on tietty värinä. Se ei ole pelkkää tavallista 50 hertsin huminaa; se on rahan työntekemisen ääntä. Jos on viime aikoina pitänyt silmällä FTSE 350 -indeksiä, National Grid on ollut kaikkien huulilla. Eikä vain tavanomaisen osinkopuheen vuoksi. Puhumme aitoa, huikeaa 60 miljardin punnan meno­rymistystä, joka on mullistamassa sitä, miten tämä maa siirtää sähköä.

Olen seurannut hyödykesektoria tarpeeksi kauan tietääkseni, että "investointisuunnitelmat" tarkoittavat yleensä vanhojen putkien paikkaamista ja parhaan toivomista. Mutta tämä? Tämä on erilaista. Tällaista pääomasidonnaisuutta ei ole nähty 90-luvun yksityistämisbuumin jälkeen. Suunnitelmassa, joka käytännössä sulauttaa Western Power Distributionin varat osaksi suurempaa visiota, on kyse verkon tulevaisuuden varmistamisesta sähköautojen, uusiutuvan energian ja väestön kaasusta luopumisen tuomaa valtavaa kuormitusta varten.

Sähköverkko seuraavaa sukupolvea varten

Ollaan rehellisiä: tavallinen tallaaja ei ajattele sähköverkkoa ennen kuin valot sammuvat. Mutta National Gridin johdossa tiedetään, että aika käy vähiin. Edessämme on skenaario, jossa sähkön kysyntä saattaa kaksinkertaistua vuoteen 2050 mennessä. Tätä ei saada aikaan taikaiskusta. Tarvitaan terästä, kuparia ja helvetisti lupa­byrokratiaa. 60 miljardin punnan summa ei ole hatusta vedetty luku; se on suora vastaus sääntelykehykseen, joka vaatii kestävyyttä.

Minua kiinnostaa mittakaavan lisäksi myös vauhti. Markkinat ovat olleet tunnetusti hermostuneet brittien infrastruktuuri­osakkeista, ja niillä on pelätty poliittista puuttumista tai sääntelyn hiljaista kiristymistä. Mutta tunnelma on muuttunut. Markkinapuheissa käsitys on selvästi kääntynyt – seitsemäntoista Cityn terävintä analyytikkoa ovat hiljakseen nostaneet arvostustasojaan. Kun näin moni asioihin perehtynyt alkaa siirtää lukemiaan samaan tahtiin, se on yleensä merkki siitä, että taseen riski nähdään vihdoin arvopotentiaalina, ei velvoitteena.

Mitä äkillinen optimismi selittää?

Jos mietit, onko nyt aika tarkastella osaketta, harkitse rakenteellista muutosta. Vuosien ajan verkosta puhuttiin "joukkovelkakirjalainan korvikkeena" – tylsänä, vakaana, mutta korkojen nousulle alttiina. Tuo ajattelu on vanhentunutta. Nykyään keskustelu käydään National Gridistä kasvun mahdollistajana. Kyse ei ole pelkästä nykytilan ylläpidosta, vaan Pohjanmeren merituulipuistojen yhdistämisestä Keski-Englannin tehtaisiin.

• Operatiivinen tehokkuus: Western Power Distributionin integrointi on tehostanut toimintaa kaikilla tasoilla. Ei ole enää kahta erillistä linnaketta; on yksi yhtenäinen koneisto.
• Sääntelyn selkeys: RIIO-kehys (Revenue = Incentives + Innovation + Outputs) on tarjonnut selkeän suunnan. Tuotot ovat taattuja, jos tavoitteet saavutetaan, mikä poistaa arvailun yhtälöstä.
• Strategiset varat: Yhtiö myy ydinliiketoimintaan kuulumattomia osia rahoittaakseen tämän. Klassinen siirto: laihdutetaan vyötäröä, jotta voidaan kasvattaa lihasta siellä, missä sillä on väliä – siirto- ja jakeluverkoissa.

Olin viime viikolla olusella infrastruktuurirahoituksessa työskentelevän kaverin kanssa, ja hän tiivisti asian yksinkertaisesti: "He ovat ainoa peli kaupungissa." Ja hän on oikeassa. Jos Britannian talous halutaan hiilineutraaliksi, se on tehtävä heidän putkiensa ja johtojensa kautta. Sille ei ole kiertotietä.

Tietysti mukana on aina myös inhimillinen tekijä. Energiasta puhuttaessa ei voi sivuuttaa hintakattoa tai kustannuksia kuluttajalle. Mutta tosiasia on, että natiseva, epäluotettava verkko on loppujen lopuksi kalliimpi kuin se, johon investoidaan nyt. Maksan mieluummin hieman enemmän perusmaksua tänään kuin kohtaan kaaoksen ja pyörivät sähkökatkot kymmenen vuoden päästä, koska olimme liian arkoja kaivamaan ojia.

Ja katsos, kaikki elämässä ei pyöri taseiden ympärillä. Joskus tarvitsee henkistä hengähdystaukoa. Kun numerot käyvät liian raskaiksi, olen viime aikoina tarttunut teokseen Murdle: Volume 1 (Murdle, 1). Se on loistava pieni ajanviete – logiikkatehtäviä, jotka kutkuttavat samalla tavalla kuin pohdittaessa, kestääkö verkko vielä 100 megawattia aurinkovoimaa. Se pitää aivot virkeinä markkinoiden kuiskauksien epäjohdonmukaisuuksien havaitsemiseksi.

Toistaiseksi tarina on yksinkertainen. National Grid on lyönyt korttinsa pöytään. 60 miljardia on sitoutettu, sääntelypolku on valaistu ja markkinat heräävät vihdoin siihen, ettei tämä ole pelkkä linnojaan puolustava sähköyhtiö – se on rakentamisjätti, joka luo perustaa seuraavalle viidellekymmenelle vuodelle. Jos he toteuttavat suunnitelmansa puolikkaallakaan sillä kyvykkyydellä, josta Cityssä kuiskitaan, edessämme on hyvin erilainen maisema Britannian energialle ja hyvin erilainen arvostus yhtiön osakkeelle.