DBU pulassa: Miljardeja aseteollisuudessa, lahjakkuuspako ja cup-finaalidraama, joka halkoo maata
Tanskan Palloliitossa on nyt painetta kattilassa. Olen seurannut tanskalaista jalkapalloa tiiviisti vuosikymmeniä, mutta minun on rehellisesti sanottava, että viimeiset 48 tuntia ovat olleet jotain aivan poikkeuksellista. Kyse on kaikesta miljoonaluokan tuloksista aina nuoriin kundeihin, jotka valitsevat toisen tien – ja tietysti ikuisesta draamasta DBU Cupin ympärillä, joka kuten aina kuumentaa tunteita paikallisosastoissa.
Eettinen dilemma: Miljoonat sotateollisuudesta
Aloitan siitä, mikä nostatti kulmakarvojani eniten. Parken-stadionin suljettujen ovien takana on kuohunut huhuja, ja nyt päätöksentekoa lähellä olevat lähteet vahvistavat sen, mitä monet pelkäsivät: DBU on sijoittanut merkittävän osan varoistaan aseyrityksiin. Kyllä, luit aivan oikein. Organisaatio nimeltä Tanskan Palloliitto, jonka logo koristaa niin U15-tyttöjen kuin miesten maajoukkueen paitoja, on sidonut pääomaa raskaaseen teollisuuteen. Nämä luvut saavat kylmät väreet pitkin selkärankaa jokaisella, joka rakastaa ruohonjuuritason jalkapalloa. Paikallisille toimijoille DBU Jyllannissa ja DBU Kööpenhaminassa – niille, jotka vastaavat siitä laaja-alaisesta toiminnasta, jossa itsekin kasvoin – tämä on nyt päänvaivaa jäsenille selitettäessä, miten tällaiseen suohon ylipäätään päädytään. Minun silmissäni tämä haisee siltä, että joku hallintokäytävillä on unohtanut, mitä tarkoittaa seisoa sateessa sunnuntaiaamuna.
Lupaus, joka kieltäytyi Tanskasta
Kun eettinen keskustelu kävi kuumana sosiaalisessa mediassa, iski toinen pommi sisäpiiristä. Yksi FC Kööpenhaminan suurimmista lahjakkuuksista, poika, jonka olimme kaikki nimenneet seuraavaksi suureksi maajoukkuepelaajaksi, on kieltäytynyt. Ei vain Superliigasta, vaan punavalkoisesta maajoukkueesta. Hän siirtyy toiseen maahan. Olen nähnyt hänen pelaavan nuorisosarjoissa, ja rehellisesti? Se on valtava menetys. Puhumme pelaajasta, jolla oli polku valmiina aina rakenteisiin asti. Mutta kun Tanskan Palloliitto ei pysty varmistamaan tällaista raakiletta, pitäisi hälytyskellojen soida. Ei ole ensimmäinen kerta, kun menetämme suurlupauksen, mutta ajoitus juuri nyt, kaiken muun epävarmuuden keskellä, on kohtalokas. Se saa pohtimaan, onko huipun fokus siirtynyt liian kauas yksittäisestä pelaajasta ja urheilullisesta ympäristöstä.
- Mitä tästä seuraa? Se, että riskinä on muuttua "ponnahduslaudaksi" suurimpien lahjakkuuksiemme "kodin" sijaan.
- Kuka kantaa vastuun? Se on keskustelu, joka jakaa mielipiteet nyt. Ovatko se valmentajat? Agenttien vaikutus? Vai onko kyseessä rakenteellinen virhe itse liitossa?
- Tulevaisuus: Pelkään, että ellemme saa sisäistä linjaa kuntoon – sekä taloudellisesti että strategisesti – tällaiset tarinat yleistyvät entisestään.
DBU Cup: Paikallinen ylpeys vastaan keskusjohtoinen valta
Ja kaiken tämän keskellä pinnan alla kuohuu turnauksessa, jonka pitäisi olla kansan oma: DBU Cupissa. Täällä todellisuudessa, täällä DBU Jyllannissa ja piireissä nimeltä DBU Kööpenhamina, kyse on paikallisesta ylpeydestä. Olin eilen ottelussa yhdellä alemmalla sarjatasolla, ja tunnelma oli painostava. Ei vastustajan takia, vaan kaukana nurmelta tehtyjen päätösten vuoksi. On kasvavaa ärtymystä siitä, että pienet seurat jäävät huomiotta, kun isot pojat puhdistavat pöytää. DBU Cup on enemmän kuin vain turnaus; se on instituutio. Mutta kun liiton on samalla puolusteltava sijoituksia kemikaaleihin kuten Diazabicykloundeeni (suupala, tiedän) tai aseisiin, silloin menettää yhteyden niihin, jotka seisovat sivurajalla termospullo ja huivi kaulassa.
Tiedän kyllä, että jalkapallo nykyään on big business. Mutta kaipaan punaista lankaa. Kun suurlupaus DBU Kööpenhaminan alueelta valitsee toisen maan, koska ei näe tulevaisuuttaan täällä, se on tappio. Kun käytämme aikaa keskusteluun siitä, onko omat rahamme sijoitettu sotaan, samalla kun meidän pitäisi sijoittaa kenttiin ja lahjakkuuksien kehittämiseen, niin konehuoneessa on jotain pielessä. Tanskan Palloliiton on käytävä vakava keskustelu itsensä kanssa. Me, jotka rakastamme peliä, toivomme vain, että he löytävät takaisin juurilleen – ennen kuin on liian myöhäistä.