Bensiinin hinta Aucklandissa: 4 dollaria litralta on täällä. Onko joukkoliikenne ratkaisu, ja puhkaiseeko se budjetin?
Jos tankkasit itäisessä tai eteläisessä Aucklandissa tänä aamuna, olet varmasti vilkaissut kahdesti mittaria. Se lukema, joka nyt näyttää 4,00 dollaria 91-oktaaniselle bensiinille, ei ole mikään matriisin häiriö. Se on täällä. Olen seurannut tätä nousua viikkoja, mutta tämän psykologisen rajan rikkoutuminen – erityisesti paikoissa kuten Flat Bush ja Papakura – tuntuu siltä hetkeltä, kun lakkaamme vain valittamasta elinkustannuksista ja alamme tosissamme miettiä uudelleen, miten liikumme tässä kaupungissa.
Neljän dollarin litra: Missä mennään?
Katsos, keskiarvo saattaa vielä olla pari senttiä alempana muualla maassa, mutta tosiasia on, että kaakkoisten esikaupunkien huoltoasemilla tuo katto on puhkaistu. Tämä ei ole pelkkä puheenaihe aamun radiossa. Kun olet ammattilainen raahaamassa peräkärryä East Tamakista North Shorelle, se ei ole pelkkä kolaus – se on perustavanlaatuinen muutos viikoittaisessa tuloksesi. Ja meille muille, jotka työmatkustamme Pukekohesta? Alamme laskea, onko juna vihdoinkin sen 20 lisäminuutin arvoinen.
Paljon puhutaan maailman jännitteistä syyllisinä, ja toki, se on se makrotason tarina. Mutta kipu maan tasolla on paikallista. Tämä ei ole abstraktia taloustiedettä. Tämä on minun katseeni farmariautoni polttoainemittarissa ja miettimistä, voinko venyttää tämän tankillisen viikonloppuun.
Julkinen liikenne Uudessa-Seelannissa: Onko vihdoin aika?
Vuosien ajan argumentti bussia tai junaa vastaan oli yksinkertainen: "Se on liian hidasta ja maksaa melkein saman verran kuin autoilu." No, tuon yhtälön hintapuoli juuri romutettiin. Olen jutellut kavereiden kanssa, jotka vannoivat, etteivät koskaan luopuisi autoistaan, ja nyt he lataavat AT-sovelluksen selvittääkseen lähibussilinjat.
Arvolupaus muuttuu nopeasti. Kun maksat 4 dollaria päästäksesi moottoritien ramppiin, yhtäkkiä 6,50 dollarin kattohinta (tai mikä tahansa vyöhykkeesi hinta onkaan) ei kuulosta ryöstöltä. Se kuulostaa hyvältä diililtä. Totta kai, luotettavuudessa on vielä pitkä matka – kukaan ei väitä, etteikö rataverkolla ole omia päiviään – mutta ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen julkinen liikenne Uuden-Seelannin suurimmassa kaupungissa tuntuu käytännölliseltä valinnalta, ei pelkästään vihreältä.
Ketä sattuu eniten? Niitä, joilla on työkalupakit
Jos luulet työmatkan olevan rankka, niin ajattele rakennusalaa. Meillä on jo ennestään tiukkaa materiaalikustannusten ja viilenevän markkinan takia. Kuvittele nyt, miten tarjous tehdään, kun et tiedä, onko diesel ensi viikolla 2,10 vai 2,50 dollaria litralta. Puhuin eilen työnjohtajan kanssa, joka sanoi, että hänen miehensä kuluttavat lähes 200 dollaria viikossa pelkästään polttoaineeseen päästäkseen työmaalle. Sen rahan on tultava jostain – ja yleensä se otetaan katteesta, tai se siirretään asiakkaan maksettavaksi. Se on yksi naula lisää kohtuuhintaisuuden arkkuun, kun yrität teettää remonttia.
Ei ole sattumaa, että Si & James esittävät juuri nyt ison kysymyksen, joka on kaikkien mielessä: Pitäisikö bensiinin hintaa säädellä? Se on klassinen uusiseelantilainen keskustelu. Annetaanko markkinoiden toimia vapaasti, vai puututaanko asiaan, kun tuntuu, että kuluttaja on vain sylkykuppina? Itse olen kahden vaiheilla. Inhoan ajatusta lisää byrokratiasta, mutta kun näkee hintaeron olevan 40 senttiä asemien välillä, jotka ovat vain viiden kilometrin päässä toisistaan, alkaa miettiä, toimiiko markkina oikeasti vai onko se vain menossa meidän piikkiin.
RBNZ, korot ja poliittiset vaikutukset
Tämä ei ole pelkästään lompakko-ongelma. Se on taloudellinen shokki. Kun polttoaineshokit & maailman jännitteet yhdistyvät, syntyy täydellinen myrsky inflaatiolle. Uuden-Seelannin keskuspankki (RBNZ) on taistellut kuin leijona saadakseen ohjauskorkoa alas, mutta jos tämä polttoainepiikki jää päälle, se heittää kapuloita rattaisiin. En yllättyisi, jos alkaisimme kuulla kuiskauksia siitä, nostaako RBNZ korkoja pitääkseen tilanteen kurissa. Siinä on julma ironia: maksamme enemmän tankataksemme, ja sitten saatamme maksaa enemmän asuntolainasta varmistaaksemme, ettemme joudu maksamaan vielä enemmän kaikesta muusta myöhemmin.
Entäpä poliittinen puoli? Valtiovarainministeri Nicola Willis joutuu käsittelemään tosissaan sitä, miten bensiinin käyttö priorisoidaan pahimmissa skenaarioissa. Se kuulostaa dramaattiselta, mutta kun maata pyöritetään rekka-autoilla, polttoainelogistiikka on kansallinen turvallisuuskysymys. Jos maailmantilanne pahenee, tarvitsemme suunnitelman, joka menee väliaikaista polttoaineveron alennusta pidemmälle. Meidän on tiedettävä, että säiliöautot jatkavat kulkuaan alueille ja että välttämättömät palvelut eivät hinnoitella ulos olemassaolosta.
Tässä on se todellisuuden tarkistus, jonka teen itselleni (ja kaikille, jotka jaksavat kuunnella):
- Aja hitaammin: Tiedän, että se kuulostaa tylsältä, mutta nopeuden pudottaminen 110:stä 100:aan moottoritiellä tekee todellisen eron. Testasin sitä viime viikolla.
- Tarkista renkaiden paineet: Se on halvin polttoainetta säästävä niksi. Pehmeät renkaat ovat kuin ajaisi käsijarru päällä.
- Arvioi työmatka uudelleen: Jos olet menossa keskustaan, laske parkkipaikan hinta, polttoaine ja auton kuluminen. Bussi tai juna saattaa olla nyt se voittava vaihtoehto.
Lopputulos? Tämä 4 dollarin raja Aucklandissa ei ole huippu; se tuntuu uudelta perustasolta. Voimme raivota järjestelmää vastaan niin paljon kuin haluamme, mutta toistaiseksi paras mitä voimme tehdä, on sopeutua. Oli se sitten omien kansanedustajiemme lobbaamista, pyörän pölyjen puhdistamista tai vain oppimista ajamaan niin kuin kaasupolkimen alla olisi muna – olemme kaikki tässä kalliissa kyydissä yhdessä. Pysykää turvassa, ja pitäkää silmällä sitä mittarin lukemaa ennen kuin korttia vilautatte. On hulluja aikoja olla autoilija tässä kaupungissa.