Tirolin Alpit: missä alppikauris ja alppikiiruna viihtyvät – ja yksi lumivyöry muuttaa kaiken

Terve, rakkaat vaeltajat. Kun aurinko nousee Alppien ylle, unohtaa joskus, kuinka hauras paratiisi voi olla. Vasta muutama päivä sitten uutinen Zillertalin Alpeilta toi meidät takaisin maan pinnalle: Suuri lumivyöry, yksi ihminen jouduttiin elvyttämään. Onneksi tällä kertaa kävi hyvin – mutta varoitus on otettu vastaan. Kuka täällä liikkuu, tietää: Kauneudella on hintansa.

Alpit ovat kuitenkin paljon muutakin kuin kalliota ja jäätä. Ne ovat elävä luonnon museo. Otetaan esimerkiksi herkkä alppiorvokki. Tuskin lumi on sulanut, kun se työntäytyy maasta – violetti ihme, jota vain harva osaa arvostaa. Tai alppikiiruna, joka talvella pukee ylleen valkoisen asun ja kesällä muuttuu jälleen ruskeaksi. Mestari naamioijia, jonka bongaaminen on aina pieni onni. Ja sitten alppikauris, kiipeilykuningas vaikuttavine sarvineen. Jos kerran näkee sen tasapainoilevan kapealla harjanteella, ymmärtää, miksi se on monen vuoristokylän vaakunaeläin.

Vaikka jotkut nimet hämmentävät: Alppirantasiipi ei esimerkiksi ole puhdas vuoristoasukki, vaan rakastaa kosteita niittyjä ja järvenrantoja laaksoissa. Mutta nimi jää – ja se kuuluu yhtä lailla kotiseutuumme kuin lehmien ammuminen alppiniityllä.

Jalkapalloilta, joka muuttaa kaiken

Että elämä Alpeilla ei koostu vain postikorttinäkymistä, osoittaa toinen viime viikon tapahtuma. Jenbachissa cup-peli sujui oikein hyvin – kunnes raju rike varjosti koko ottelukierrosta. Yksi pelaaja jouduttiin leikkaamaan hätäleikkaukseen sairaalassa. Toki Bicer valittiin sen jälkeen parhaaksi pelaajaksi, mutta kukaan ei siitä oikeastaan iloinnut. Tunnelma? Pohjamudissa. Joskus yksi harkitsematon hetki riittää muuttamaan juhlapäivän kauhupäiväksi. Aivan kuten lumivyöryn Zillertalin Alpeilla – paitsi että siellä ihminen taisteli hengestään.

Pelko, joka jää

Kuulin hiljattain keskustelun bestseller-kirjailija Sebastian Fitzekin kanssa. Hän sanoi: ”Pelkään sitä, mitä tulee jälkeen.” Hän ei tarkoittanut vuoria, vaan sitä, mitä shokin jälkeen tulee – hiljaisuutta, ajatuksia, omaa epäonnistumista. Olipa kyse lumivyörystä tai rajusta rikkeestä: Pelko istuu aina kyydissä, kun lähtee laaksosta. Mutta juuri siksi me elämme täällä, eikö vain? Koska tunnemme tämän pelon, mutta lähdemme silti ylös. Koska ihailemme alppikiirunaa, kunnioitamme alppikaurista ja poimimme alppiorvokin (tietenkin vain luvalla).

Mitä viime päivät ovat meille taas osoittaneet:

• Alpit ovat arvaamattomat – oli syynä sää, lumivyöryt tai inhimilliset virheet.
• Harvinaiset lajit, kuten alppirantasiipi ja alppikiiruna, tarvitsevat huomaavaisuuttamme.
• Oli kyse jalkapallosta tai rinteestä: Lyhyt hetki huolimattomuutta voi muuttaa kaiken.

Joten pitäkää huolta itsestänne siellä ulkona. Nauttikaa maisemasta, hengittäkää raikasta ilmaa, mutta älkää koskaan unohtako: Alpit eivät ole silittelyeläintarha. Ne ovat villejä, kauniita ja joskus vaarallisia – juuri niin kuin me rakastamme. Ja kun seuraavan kerran näette alppiorvokin, ajatelkaa sitä ihmistä Zillertalin Alpeilta, jolla tällä kertaa kävi tuuri. Ja jalkapalloilijaa Jenbachissa, joka ei ehkä koskaan voi pelata enää. Elämä Alpeilla on kapea harjanne – mutta juuri se tekee siitä elävää.

Servus, ja palatkaa kotiin turvallisesti.