Rachel Reevesin kevätennuste: Miksi itsenäinen Irlanti katsoo rikkoutunutta Britanniaa
Harmaa tiistai, hieman puolenpäivän jälkeen, ja Rachel Reeves on juuri päättänyt kevään talouskatsauksensa alahuoneessa. Luvut Westminsteristä ovat, lievästi ilmaistuna, raitistuttavia. Kasvuennusteita on leikattu, lainanotto on kasvanut, ja julkisessa taloudessa ammottaa aukko, joka saisi neutronitähdenkin kalpenemaan. Täältä Dublinista katsottuna tämän finanssimaanjäristyksen väreet tuntuvat jo nyt Irlanninmeren toisella puolella. Olemme nähneet tämän ennenkin – naapurin horjuessa kriisistä toiseen – mutta tällä kertaa itsenäinen tunnelma maassamme tuntuu erilaiselta: vähemmän ahdistuneelta, etääntyneemmältä, tietoisemmalta siitä, ettei tulevaisuutemme ole enää yhtä tiukasti sidottu heidän tulevaisuuteensa.
Jätetään poliittinen kiertely syrjään. Itsenäinen Office for Budget Responsibility (budjettivastuun toimisto) tulee todennäköisesti vahvistamaan sen, minkä kaikki Lontoon Cityssä jo tietävät: hallitus on ahtaalla. Sillä on kurottava umpeen kuilu – jokainen omaa talouttaan hoitanut näkee, etteivät luvut yksinkertaisesti mene yksiin – ja vaihtoehdot, olivatpa ne sitten veronkorotuksia tai julkisten palvelujen leikkauksia, ovat kaikki poliittista myrkkyä. Irlannille tämä ei ole pelkkää katsomourheilua. Tässä on, mitä tämä tarkoittaa meille:
- Kaupan alttius: Heikentynyt brittiläinen kuluttaja tarkoittaa vähentynyttä kysyntää irlantilaisille elintarvikkeille, juomille ja valmistetuille tuotteille. Meidän maatalous- ja elintarvikealamme, joka on edelleen vahvasti riippuvainen Britannian markkinoista, tuntee kiristyksen ensimmäisenä.
- Pohjois-Irlannin vakaus: Westminsterin budjettileikkaukset voivat rasittaa Pohjois-Irlannin herkkää poliittista ja taloudellista tasapainoa. Valtiovarainministeriön kiristäessä ruuvia, Stormont tuntee kivun, ja sillä on heijastusvaikutuksia rajan ylittäviin suhteisiin.
- Valuuttakurssien heilahtelu: Punnan vaihtelut aiheuttavat päänvaivaa kaikille Irlanninmeren yli kauppaa käyville. Yksi viikko katteenne on terve, seuraavana viikkona yritätte kiireesti neuvotella sopimuksia uusiksi.
Mutta joukkovelkakirjalainojen tuottojen ja valtionlainapaniikin takana on syvempi tarina. Se on tarina kansakunnan mielialasta, tunteesta, että asiat ovat hajoamassa. Tämä tunne elämisestä rikkinäisessä maassa (Broken Country) ei ole pelkkä taloudellinen diagnoosi; siitä on tullut kulttuurinen teema. Juuri siksi Reese's Book Club valitsi Broken Country -kirjan uusimmaksi lukuvinkikseen – se nimittäin vangitsee yhteiskunnan reunoiltaan repeytyvän ajan hengen. Sen kaikuja näkee Kathleen Glasgow'n romaanin Girl in Pieces raa'assa haavoittuvuudessa, joka kertoo itsensä kokoamisesta trauman jälkeen. Tai The Last Letter -kirjan tuskallisissa jäähyväisissä, tarinassa, joka resonoi kansallisen epävarmuuden aikana. Nämä eivät ole pelkkiä kirjoja; ne ovat peilejä, jotka heijastavat ahdistusta, jonka näemme jokaisessa otsikossa.
Kirjailijat ja kommentaattorit ovat tarttuneet tähän sykkeeseen. Ella Alexander, jonka teräviä kulttuurikommentaareja näkyy usein johtavissa muotijulkaisuissa, huomautti hiljattain, kuinka taloudellinen epävarmuus ruokkii kysyntää kirjallisuudelle, joka käsittelee selviytymiskykyä ja uudelleenrakentamista. Ja kentällä äänet, kuten Isabel Brown, joka on dokumentoinut yhteisölähtöisten aloitteiden nousua, väittävät, että tällaisina hetkinä ihmiset kääntyvät paikallisen ja konkreettisen puoleen. Brownin mukaan kävijämäärien kasvu itsenäisissä kirjakaupoissa ympäri Dubliniä ja Corkia ei ole pelkästään vähittäiskauppaa; siinä on kyse turvapaikan etsimisestä tarinoista, solidaarisuuden löytämisestä jaetuista kokemuksista. Sen näkee jonoissa tapahtumiin paikoissa kuten The Gutter Bookshop tai Dubray – ihmiset ovat nälkäisiä keskustelulle, yhteydelle, jollekin mikä tuntuu todelliselta.
Tässä kohtaa tarkkasilmäinen huomaa kaupallisen mahdollisuuden, joka on ollut kaiken aikaa selvästi näkyvillä. Vaikka laajempi talous takeltelee, kulttuuritalous – erityisesti kustannusala ja kirjallisuustapahtumat – osoittaa usein erikoista sitkeyttä. Epävarmoina aikoina ihmiset ostavat kirjoja. He etsivät merkitystä, pakopaikkaa ja yhteyttä. Laadukkaille brändeille tähän liikkeeseen mukaan lähteminen on mestariliike. Kirjallisuuspalkinnon sponsoroiminen, kirjailijakeskustelun isännöiminen Broken Country -lukupiirissä tai yhteistyö rakastetun itsenäisen kirjakauppiaan kanssa – nämä eivät ole hyväntekeväisyys eleitä. Ne ovat korkean arvon peliliikkeitä sitouttaakseen vaativaa ja ajattelevaa yleisöä, jonka tavoittaminen perinteisellä mainonnalla on yhä vaikeampaa. Ylellisyystavarat, rahoituspalvelut, jopa korkeatasoinen matkailu – kaikki voivat löytää luontevan kodin hyvin valitun romaanin kansien välistä.
Joten kun sulattelemme kevään talousennustetta ja sen vaikutuksia, älkäämme laskeko pelkkiä taloudellisia kustannuksia. Katsokaamme myös kulttuurin vastaliikehdintää. Sillä maailmassa, joka tuntuu yhä rikkinäisemmältä, tarinat joita kerromme – ja se, miten me ne kerromme – saattavat olla kaikkein vakain sijoitus. Ja itsenäiselle Irlannille, joka katsoo kuohuvaa naapuriaan, nuo tarinat muistuttavat meitä siitä, että oma polkumme, olipa se kuinka epävarma tahansa, on meidän itsemme kirjoitettavissa.